-3.9 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Veto hukkasi pisteen

Miesten superpesis: Vimpelin Veto – Kiteen Pallo 2-1s ( 6 -2, 4- 5, 2-0 )

Vimpelin Veto oli ottelussa kuskin paikalla aina Kiteen toisen jakson viimeisen vuoroparin täyttävälle asti, johon lähdettiin Vedon 4-1 johtoasemassa.

MAINOS

Kakkospuolen harhaheitolla ilmaisen kolmostilanteen saanut Kitee käytti kuitenkin momentuminsa sataprosenttisesti hyväkseen ja nousi kolmen juoksun tappioasemasta jaksovoittoon Joni Tervon kaksi juoksua tuottaneen kakkospuolen jokipallon siirtäessä ottelun lopullisen ratkaisun supervuoroon.

Supervuorossa Kitee jäi juoksuitta, jonka jälkeen ottelun ratkaisijaksi nousi Kiteen koppariparin välistä vastustamattomalla kumuralla läpi iskenyt Matias Rinta-aho.

Neljä juoksua ottelussa iskenyt ja joukkueensa ykköspalkinnon pokannut Rinta-aho onnistui kärkilyönneissään ( 7/7 ) ja oli tehokas myös ulkona siepparin tontillaan.

Rinta-ahon ohella Vedosta mailassa onnistui kolme juoksua viidestä kotiutusyrityksestään lyönyt Perttu Ruuska.

Etenijöinä parhaiten onnistuivat neljästi kentän kiertänyt Sami Haapakoski ( 5/8 ) sekä kolme juoksua tuonut kakkoskärki Olli Heikkala ( 2/3 ).

Maininnan ansaitsee myös ykköskärjessä kentälle menoissaan onnistunut ja kaksi juoksua tuonut Teemu Isoketo ( 4/ 5 ). Kakkospalkinto kuitenkin meni jokeriosaston Jere Saukolle ( 5/8 ) joka hyvän vaihtolyöntipelin lisäksi löi yhden ja toi kaksi juoksua.

Ilman Sami Partasta ja Ville Postia pelanneen Kiteen parhaimmistoon nousivat toisen jakson ratkaisija Joni Tervo ( 4/6 ) sekä kertaalleen kotiuttanut ja kakkostilanteiden puruissaan hyvin onnistunut Antti-Jussi Toropainen ( 5/ 8 ).

Veto voitti ottelun kolmostilanteet 22-15, mutta Severi Lassilan ja Mikko Kanalan puuttuminen kokoonpanosta näkyi varsinkin ottelun alkupuolella pienoisena epävarmuutena ulkopelisuorituksissa.

Ottelun ensimmäisen jakson kulminaatioksi muodostui toisen vuoroparin tasoittava, jossa Veto teki kolme juoksua Matias Rinta-ahon, Perttu Ruuskan ja Janne Mäkelän lyönneillä karaten samalla 2-2 tasalukemista 5-2 johtoasemaan. Jakson päätösnumerot iski Matias Rinta-aho.

Toisella jakson avausjuoksut iski Perttu Ruuska lyömällä saman lyöntivuoron aikana kahdella eri lyönnillä kaksi juoksua. Henri Puputin lyötyä tilanteeksi 3-0 löi Antti-Jussi Toropainen Kiteen avausjuoksun.

Jakson viimeisessä Veto siirtyi jälleen kolmen juoksun johtoasemaan Kiteen ulkokentän heitettyä kolmospesän ohi pallon jokeen asti 4-1 johtoasema ei kuitenkaan kestänyt Kiteen tasoittavan neljä juoksua tuottanutta rynnistystä.

Vedon kakkospelinjohtaja Jussi Haapakoski oli luonnollisesti pettynyt toisen jakson voiton lipeämiseen käsistä, mutta osasi myös arvostaa voittoa.

– Voitto on aina voitto, vaikka tietysti pistemenetys harmittaa. Pelattiin tasapainoinen peli lukuunottamatta toisen jakson loppua, jossa päästettiin Kitee mukaan peliin 1-tilanteessa kakkospesästä ohi menneellä heitolla, kertasi Haapakoski.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät