Ankkureille kirvelevä tappio

Mainos[adrotate banner="3"]

Miesten superpesis: Alajärven Ankkurit – Kempeleen Kiri 0-1 (1-2,3-3)

Imatran Pallo-Veikot edellisessä ottelussaan voittanut Alajärven Ankkurit ei vieläkään pystynyt ottamaan toista peräkkäistä voittoa miesten superpesiksen alkusarjassa.

MAINOS

Tasoltaan vaatimattomaksi jääneessä tiukassa väännössä Kempeleen Kiri vei lopulta mukaansa kaksi arvokasta sarjapistettä jättäen samalla paremmista asetelmista jatkosarjaan taistelevan Ankkurijoukkueen pisteittä.

Kempeleen ratkaisuhahmoiksi nousivat kaikki kolme kotiutuspaikkaansa hyödyntänyt Jarmo Viittanen sekä toisella jaksolla vieraiden voiton varmistaneen tasoitusjuoksun lyönyt Juhani Ojala.

Heidän lisäkseen Kempeleen avainpelaajistoon kuuluivat ykköskärkenä sataprosenttisesti kentällemenoissaan onnistunut ja kolme juoksua tuonut Onni Määttä (5/7) sekä ykköstilanteet Määtän takana erehtymättömästi purkanut Heikki Savikoski (7/8).
Kolmostilanteet niukasti 9-10 hävinneen Ankkureiden ykköspelaaja oli numerolla kaksi ykköstilanteet sataprosenttisesti purkanut ja kaksi juoksua tuonut Nestori Yli-Sissala (5/6), joka onnistui myös ulkona kakkosvahdin tontillaan.

Yli-Sissalan lisäksi Ankkureista kunnostautuivat kaksi juoksua neljästä kotiutuspaikastaan iskenyt Sami Mikkolanaho sekä kaksi juoksua ykköskärkenä tuonut Viljo Sillanpää, joka oli totutun varma myös ulkona kolmoskopparin tontillaan.

Ottelun ensimmäinen jakso ratkesi Kempeleen Jarmo Viittasen kahteen onnistuneeseen kotiutukseen .Ankkureiden jakson kahdesta kotiutusyrityksestä onnistui vain toinen Sasu Iivarisen onnistuessa kotiutuksessaan kolmannen tasoittavalla.

Toisella jaksolla Ankkurit aloitti terävästi ja meni Sami Mikkolanahon välilyönnillä ja Viljo Sillanpään tyhjään kenttään lyömällä kunnarilla 2-0 johtoon. Sillanpään kunnarin jälkeen rakennettu paloton ajolähtö kuitenkin kuivui koppilyöntteihin, jonka jälkeen Juuso Kalmakoski ja Jarmo Viittanen nostivat kotiutuksillaan vieraat tasoihin.

Ankkurit nousi vielä Sami Mikkolanahon lyönnillä juoksun johtoasemaan, mutta viimeisessä sisävuorossaan ilman kolmostilannetta jääneen Ankkurijoukkueen mahdollisuudet jaksovoittoon kaatuivat lopulta Juhani Ojalan kohti kakkosnurkkaa suuntaamaan lyöntiin, joka sirvahti kohtalokkaasti kenttärajojen ulkopuolella lyönnistä koppia tavoitelleen Riku Niemen räpylästä maahan.

Ankkureiden pelinjohtaja Matti Iivarinen oli luonnollisesti pettynyt niukkaan tappioon joukkueen päävastustajiin kuuluvalle Kempeleelle, joka saattoi viedä mahdollisuudet suoraan pudotuspelipaikkaan.

– Tässä on ollut kaikenlaista tapahtumaa matkan varrella loukkaantumisia myöten. Vaikka emme ole saaneet peliämme kulkemaan parhaalla mahdollisella tavalla keskitymme koko ajan vain tuleviin peleihin emmekä muistele menneitä.

– Olemme pystyneet viimeisen viiden pelin aikana parantamaan peliämme ja pystymme kilvoittelemaan tasapäisesti päävastustajiemme kanssa parhaista asetelmista ensi viikon sunnuntaina käynnistyviin jatkosarjoihin.

Ankkurit kohtaa alkusarjan päätteeksi Kiteen vieraissa ja Kouvolan kotona

Edellinen artikkeliVeto Kossua väkevämpi
Seuraava artikkeliSininen ja valkoinen Jukka Kuoppamäki Vimpelin Sääksjärvelle