Korpela hopealle, Peltomäki neljäs

Seinäjoen kesän 2017 Kalevan kisoissa päästiin juhlimaan Kalevan kisojen 110-vuotista taivalta. Naiset saivat omat viralliset SM-kilpailunsa vuonna 1945, aluksi naiset kilpailivat eri aikaan kuin miehet. Vuodesta 1959 lähtien naiset ja miehet ovat kilpailleet samoissa Kalevan kisoissa.

Vuoden 2017 kisat ovat neljännet Kalevan kisat, jotka on järjestetty Seinäjoella. Aikaisemmin Seinäjoen keskuskentällä Suomen mestaruuksista on taisteltu vuosina 1952, 1975 ja 1999.

MAINOS

Nelipäiväisiä kisoja suosi varsin mukava sää. Viimeisenä kisapäivänä sunnuntaina aurinko helli kilpailijoita ja yleisöä sopivan lämpötilan kera. Paikalla kisarupeaman aikana oli yhteensä reilut 20 000 katsojaa. Järjestelyt onnistuivat mainiosti.

Alueemme lukuisista yleisurheilijoista parhaiten sijoittui Soinin Sisun Merja Korpela. Merja nappasi peräti 18. sm-mitalinsa ottaen hopeaa hyvällä tuloksella 67,05. Kullan voittanut Krista Tervo voitti Merjan 13 sentillä.

Lapuan Virkiän Elina Smolander oli erittäin tyytyväinen korkeuden hopeasijaansa pitkän loukkaantumisjakson jälkeen. Smolanderin hyppy 179 oli hänen kauden paras tulos.

Ankkurien Sami Peltomäki oli miesten keihäänheittokilpailun neljäs tuloksella 76,38. Sami oli pitkään kiinni pronssimitalissa, mutta viimeisellä heittokierroksella Lassi Etelätalo heitti niukasti ohi. ”Tämä on se pahin mahdollinen sijoitus”, naurahti Sami. Samin tulos oli 76,38. Lejy:n Ari Mannio ei aloittanut vielä kilpailukauttaan leikkauksen jälkeen alkuperäisistä suunnitelmista huolimatta. Miesten keihäässä LaVi:n Harri Haatainen heitti sijalle 6. tuloksella 73,96. Haataisen Kalevan kisojen osallistumismäärä on hurja 22.

Ville Rajala puolestaan voitti 110m:n aitojen alkueränsä helposti. Finaali ei sitten enää kulkenutkaan niin hyvin. Loppukilpailun verryttelyssä takareisi vihlaisi lievästi ja johti sitten itse juoksussa varovaiseen lähtökiihdytykseen. Mies oli syystäkin varsin pettynyt kilpailun jälkeen viidenteen sijaansa ajalla 14.57. Ankkurien Minna-Marjatta Liimatainen oli kuulakarsinnan 12. kesän parhaalla tuloksellaan 13,26.

Naisten 5000 metrillä Kuortaneen Kunnon Aino Kivenmäki juoksi hienosti ennätyksensä 16.53,19. Ainon sijoitus oli viides.

Naisten keihäässä Soinin Sisun Jelena Jaakkola oli 7. tuloksella 51,32. Pikkusisko Jenna jäi karsintaan. Lejy:n Janette Lepistö suoriutui hyvin vammojensa jälkeen. Janette oli 10. tuloksella 46,79.

Lejy:n Sanni Taipalus karsiutui naisten 800 metrin alkuerissä kesän kärkiajallaan 2.21,22. Eveliina Ojala (SoSi) karsiutui naisten 400 metrin alkuerissä ajalla 58,10.

Kalevan Kisoissa oli hyvä tunnelma. Takasuoran alussa miesten 400 metrin aitajuoksijat kisailevat Oskari Mörön johtaessa.

Rami Puro

 

 

 

 

 

 

Exit mobile version