Suninsalmi Openissa ei pelätty sadetta

Mainos[adrotate banner="3"]

Aamupäivän vesisade ei säikäyttänyt rantalentopallon pelaajia Sununsalmella lauantaina. Tänä kesänä monet ovat pelailleet biitsiä vesisateessakin, mitä tälle kesälle onkin riittänyt.

Miesten harrastesarjan voiton veivät Harri Hauta-aho ja Pauli Rissanen.

Pelejä pelattiin yhdeksässä turnauksessa kolmessa sarjassa. Naisilla oli kilpasarja ja miehillä harrastesarja ja kilpasarja. Kaikki sarjat pelattiin yksinkertaisena sarjana kahden erän pelinä. Voittoerästä sai pisteen. Samoissa pisteissä erien suhde vaikutti loppujärjestykseen.

MAINOS

Naisten sarjassa oli viisi paria ottamassa mittaa toisistaan. Puhtaalla pelillä sarjan voitti Hanna Molander ja Nina Söderman. Toiseksi sijoittuivat Anja Keisanen – Helmi Heikkilä ja kolmanneksi Roosa Latva-Laturi – Emmi Salo.

Miesten harrastesarjassa ja kilpasarjassa oli mukana molemmissa kuusi paria. Kilpasarjan voittoon ylsi pari Robin Stenman – Joona Ilomäki. Toiseksi pelasivat Mika Väliaho – Tomi Mäki ja kolmanneksi Korkiamäki -Tynjälä.

Harrastesarjassa voiton vei pari Harri Hauta-aho – Pauli Rissanen, hopealle Tatu Kurunmäki – Jarmo Heikkilä ja kolmanneksi Valtteri Latva-Laturi – Vili Leppäkangas.

Rannankylän kyläyhdistys ja kilpailuvastaavat hoitivat tapahtuman rutiinilla ja aurinkokin tuli juhlistamaan urheilutapahtumaa iltapäivän aikana.

Rami Puro

Edellinen artikkeliPäiväkahvit Ohramäen omenapuiden alla
Seuraava artikkeliVedon runkosarjan voittohaaveille kova kolaus Joensuussa