-6.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

LaVella pirteä esitys

LaVe-Kajaanin Pallokerho 1-0 (5-3,1-1)

Nyt sitten napsahti palikat kohdalleen Lappajärven Veikkojen naisilla Superpesiksen jatkosarjan pelissä. Viimeisten viikkojen lupaavat esitykset ja etenkin sisäpelin parantuminen ovat herättäneet toiveita sarjapisteistä. Aiemmissa peleissä ote on kuitenkin herpaantunut ratkaisevilla hetkillä, mutta nyt kasetti kesti loistavasti.

MAINOS

Tapojensa mukaan Veikot aloitti sisältä. Ensimmäisestä ajosta Piritta Kärnä puhkaisi kolmossaumasta ja heti perään Emmi Petola iski välilyönnillä 2-0 johdon. Kolmannessa vuorossa Kärnä haastoi Kajaanin kakkospolttajan juoksun arvoisesti ja Peltola onnistui saumalyönnissään. Kajaani napsi juoksun kaikissa kolmessa viimeisessä vuorossa, mutta lukkari Peltolan johdolla lavettarien räpylät pitivät.

Kärnä onnistui vielä kolmospuolen lyönnissään ja taululle kirjattiin Veikkojen viides juoksu.

Pallokerho aloitti toisen jakson kierrättämällä kärjen kolmoselle ja sieltä heti kotiin. LaVen ulkokenttä toimi hyvin läpi ottelun ja esti lisäjuoksujen tulon. Kotijoukkueen tasoittavalla Jannika Lillunen täräytti kolmosluukusta läpi.

Marjaana Keltto ehti kakkospesältä helposti kotiin. Nämä lukemat jäivät voimaan pelin päätyttyä. Vielä viimeisessä vuorossa pelin ratkettua Veikot sai yrittää voittojuoksua kolme kertaa, mutta yritykset eivät tuottaneet tulosta.

Lavettarien sisäpelin paranemisesta kertoo se, että kolmostilanteet kirjattiin kotijoukkueelle 21-16, juoksut 6-4, kärkilyönnit 43-40 ja onnistumisprosentti 52-49. Veikkojen kärkietenijät Kaisa Jaakkola, Janina Männikkö ja Marjaana Keltto loivat tilanteet 80 prosentin keskiarvoilla.

Vielä, kun kotiutuslyönnit tarkentuvat, niin jäljellä olevista kahdesta pelistä on odotettavissa lisäpinnoja. Kotijoukkueen palkitut olivat kovassa kunnossa olevat Jannika Lillunen ja Kaisa Jaakkola, jotka esittävät ottelusta toiseen hyviä otteita.

Torstaina Veikkolaan saapuu Seinäjoen Maila- Jussit. Viime viikolla Jussit ja ennen kaikkea Silja Syrjälä riisti lavettarien suusta tikkarin viime hetken läpilyönnillään. Varma jaksovoitto ja sarjapisteet jäivät saamatta.

Jos kotijoukkue parantaa tähän tulevaan peliin yhtä paljon kuin Kajaania vastaan käydyissä kamppailuissa, niin voittajasta ei ole epäselvyyttä. Kuuma paikallismatsi alkaa klo 18. Tule vielä kerran kannustamaan lavettaria tässä viimeisessä kotipelissä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät