Uusi työ -palvelu on puolen vuoden personal trainer yli viisikymppisen työnhakuun

Mainos[adrotate banner="3"]

Etelä-Pohjanmaan alueella käynnistyi elokuun alussa uusi palvelumuoto TE-toimiston asiakkaille. Palvelu on suunnattu yli 50 -vuotiaille ja yli kuusi kuukautta työttömänä olleille.

TE -palvelut järjesti aiheesta yhdessä palveluntuottajien kanssa infotilaisuuksia. Tilaisuuksista yksi oli Alajärvellä.

MAINOS
Palvelujohtaja Katri Lehto TE -keskuksesta kertoo, että tavoitteena on löytää työttömälle työpaikka tai jokin muu työllistymistä edistävä palvelu.

Palvelujohtaja Katri Lehto TE -keskuksesta kertoi, että kyseessä on valtakunnallisesti hankittu palvelu, jonka tavoitteena on löytää työttömälle työpaikka tai jokin muu työllistymistä edistävä palvelu.

– Asiakas voi valita kolmesta palveluntuottajasta yhden enintään kuuden kuukauden ajaksi. Palvelun aikana TE-toimisto ei tarjoa asiakkaalle aktiivisesti palveluja, mutta hoitaa viranomaistehtävät, esimerkiksi työttömyysturvalausunnot ja muut viranomaistehtävät, Lehto selvitti.

Palvelu on asiakkaalle vapaaehtoista ja maksutonta, mutta se antaa asiakkaalle henkilökohtaista tukea ja ohjausta työllistymiseen sekä TE -toimistosta tuttujen palvelujen lisäksi myös palvelutuottajien tarjoamat palvelut.

Palveluntuottajina hankkeessa on Valmennuskeskus Puplic, Spring House Oy ja VMP Group. Spring Housen Sari Kuutti totesi yrityksellä olevan laajan työnantajaverkoston ja laaja-alaiset kontaktit eri aloille. – Valmiita työpaikkoja meillä ei ole, vaan keinot etsiä piilotyöpaikkoja yhdessä asiakkaan kanssa.

Valmennuskeskus Puplicin Antti Kasanen kertoi, että palvelu räätälöidään yksilöohjauksen, verkkovalmennuksen ja vertaispalvelujen kautta niin, että jokaisen työnhakijan oma tausta ja tavoitteet ovat asia josta lähdetään liikkeelle.

– Tässä on kyse siitä, että teillä on mahdollisuus saada puoleksi vuodeksi työnhaun personal trainer itsellenne, Kasanen kiteytti.

Myös VMP Groupin Antti Martikainen puhui yksilöllisyyden puolesta ja piilotyöpaikkojen tavoittaminen on myös heillä tähtäimessä. Piilotyöpaikkoja ovat ne, jotka eivät koskaan mene julkiseen hakuun ja silloin työnhakijan aktiivisuus on avainasemassa.

Palvelua tarjotaan kaikille kohderyhmään kuuluville ja mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä.

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliMetsäpeuranmaan laulu kokosi kansan Koirasalmelle
Seuraava artikkeliHalla viotti perunaa paikoin viime yönä