Ystävyyden kasvimaan sato korjattiin, mutta Luoma-aholla toiminta jatkuu

Mainos[adrotate banner="3"]

Luoma-ahon kylällä Alajärvellä on koko kesän ajan hellästi hoidettu yhteistä kasvimaata, jonka ylläpitäjinä ovat olleet kylän senioriryhmäläiset ja 4H -kerholaiset. Kasvimaalle on kokoonnuttu viikoittain koko kesän ajan.

Ystävyyden kasvimaalta sato on jo miltei korjattu. Kehäkukat luovat vielä väriä syksyyn ja salaatti kävisi suoraan lautaselle.

Tämä Ystävyyden kasvimaa tuotti hoitajilleen mukavasti satoa: perunaa, porkkanaa, salaattia ja monenlaista muuta. Nyt sato on korjattu ja runsas perunasato myytiin kyläläisille, mutta siemenperunat toki jätettiin odottamaan seuraavaa kevättä.

MAINOS

Luoma-aholla onkin nyt tehty monenlaista yhdessä. Perunoita ja siinä sivussa myös makkaraa ja nokipannukahvia senioriryhmäläisten Ulla Kantosen ja Sirpa Luoma-ahon sekä Kestävät Kylät -hankkeen Aana Vainion kanssa myymässä ollut Sirkka Rajala kertoo, että Ystävyyden kasvimaan takaa löytyy myös Luoma-ahon monipalvelukeskus -hanke.

– Ja Aana on oman hankkeensa myös opettanut meille kesän aikana villalankojen kasvisvärjäystä ja muita kasveihin liittyviä asioita, Sirkka kertoo.

4H -kerholaisia on kasvimaan parissa touhunnut kymmenen kahden nuoren ohjaajan valvonnassa. Valtaosa kerholaisista on ollut poikia, kun taas senioriryhmässä on niin kylän miehiä kuin naisiakin.

Nuotiolla paistuneita makkaroita ja nokipannukahvia harva pystyi ohittamaan maistamatta.

Kesän työstä saatu tuotto käytetään seniorikerhon toimintaan kylällä. Samaan kassaan kilahtivat myös makkara- ja kahvirahat perjantain tapahtumasta ja kesän Kirppisrallin yhteydessä myytiin kasvivärjättyjä lankoja ja lohisoppaa samaan tarkoitukseen.

Seniorikerhossa oli alkuvuodesta noin 20 kävijää ja yhteen kokoonnutaan nyt jälleen sisätiloissa Luoma-ahon Leipomolle joka keskiviikko kello 12. Seniorikerhoon ovat tervetulleita kaikki Luoma-ahon kylän seniorit ja toiminta on juuri sellaista, mitä osallistujat haluavat. Yhdessä liikkumista on ollut paljon.

– Syksyllä yritetään varmasti miettiä lisää miehiäkin kiinnostavia aiheita, lupaa Sirkka Rajala.

Tuula Jokiaho

 

 

Edellinen artikkeliJari Välikangas Oy voittoon Neste liikennöitsijävertailussa
Seuraava artikkeliCLT-massiivipuulle ja #kimppakämpälle huomiota Habitaressa