Järviseudulle laaditaan matkailusuunnitelma

Mainos[adrotate banner="3"]

Matkailun merkitys Järviseudun alueen elinkeinotoiminnassa on viime vuosina selvästi lisääntynyt.

Alueella on muun muassa merkittäviä luontokohteita sekä muita vapaa-ajan palveluita, jotka kiinnostavat matkailijoita. Samalla majoitus- ja ravitsemuspalveluiden sekä liikenneyhteyksien ja -palvelujen kysyntä kasvaa.

MAINOS

Elinkeinon kehittämisen kannalta matkailualan toiminta tulisi olla suunnitelmallista. Siksi Aisapari on käynnistänyt Järviseudun alueelle laadittavan Master Planin tekemisen. Master Plan on suunnitelma, jossa esitetään alueen pitkän tähtäimen tavoitteet ja visiot.

Tällaisen kootun ja laajan suunnitelman tarkoituksena on ohjata alueen kehittämistä ja löytää alueelta yhteistyökumppaneita matkailuelinkeinon eteenpäin viemiseksi.

Järviseudun Master Plan-suunnitelman laatii konsulttitoimisto FCG.

Järviseudun Master Plan-suunnitelman pohjana ovat alueelle jo laaditut kuntien strategiat sekä alueen matkailuun ja luontokohteisiin liittyvät strategiat ja suunnitelmat. Kaikilla alueen toimijoilla on mahdollisuus lähteä mukaan suunnitelman tekemiseen. Asiassa voi ottaa yhteyttä Aisaparin toiminnanjohtaja Mervi Niemi-Huhdanpäähän.

Järviseudun Master Plan-työpaja pidetään marraskuun loppupuolella.

Edellinen artikkeliKati Keski-Mäenpään uutuuskirja vie elämään Etiopiassa
Seuraava artikkeliKaunis konsertti juhlisti Vimpelin kirkkourkujen remonttia