Hoivakoti Helmikartanossa vietettiin itsenäisyyden juhlaa juhlakonsertin merkeissä.

Helmikartanossa juhlittiin itsenäisyyttä

Ensimmäisenä adventtina vietettiin joulujuhlaa Suomi100 -itsenäisyyden juhlana Hoivakoti Helmikartanossa Alajärven Hoiskossa. Hoivakodin asukkaat ja heidän läheisensä saivat pukeutua parhaimpiinsa, ja asukkaat olivat yhdessä henkilökunnan kanssa koristelleet kotinsa itsenäisyyden teeman mukaisesti sinivalkoisiin sävyihin.

Hoivakodin yrittäjä Anu Kujala kertoi, että juhlaa oli odotettu jännittynein mielin. -Meidän juhlahetket on aina täällä antoisia. Arkenakin nautitaan pienistä iloista, mutta näitä juhlallisuuksia aina odotetaan, Kujala kertoo.

Juhlapuheen piti Alajärven kaupunginvaltuutettu Antti-Kalle Levijoki. Hän muisteli puheessaan itsenäisyytemme julistamisen aikaa sekä kertasi sen jälkeen eteen tulleita haasteita, joista suurimpana toinen maailmansota. Hän kiitti sotaveteraaneja, lottia sekä kotirintamaa, joiden yhteistyöllä sodasta selvittiin. Sodan jälkeen oli aineellista niukkuutta, mutta nyt on toisin.

– Itsenäinen Suomi antaa aineelliset puitteet, mutta tarvitsemme myös lähimmäisen rakkautta ja toisista huolen pitämistä, hän muistutti.

Juhlassa saatiin nauttia eri aikakausien musiikillisista helmistä, kun vaasalainen duo Me Kaksi esiintyi juhlaväelle ja otti väen mukaan yhteislauluihin juhlakonsertissa. Kujala kertoo, että duon Mirja-Liisa ja Kaija ovat kuluneen vuoden aikana esiintyneet useasti Helmikartanossa, ja heidän kanssa yhdessä suunniteltiin tämä juhla.

Juhla päätettiin Maamme-lauluun, josta osan säkeistä lausui Reijo Vähälä juhlaväen laulaessa yhdessä sen ensimmäisen ja viimeisen säkeen.

Helmikartanossa on 14 asukasta. Se tarjoaa asukkailleen ympärivuorokautista palveluasumista. Kodissa on toistakymmentä työntekijää.

Jaana Koivukoski