Postimerkkivuosi on alkanut kolmella julkaisulla, joissa on hyvin edustettuna Pohjois-Suomi ja satumaailma.
Taianomaiset ystävänpäivämerkit on suunnitellut rovaniemeläinen Leena Raappana-Luiro, ulkomaan ikimerkkeihin on valittu Lapin matkailun suosikit revontulet ja poro, ja Zacharias Topeliuksen juhlamerkkiä herkistää kuvitus sadusta Adalmiinan helmi. Ensipäivien vietto siirtyy Tampereelta takaisin Helsingin pääpostiin.
Ystävänpäivän postimerkkejä inspiroi taidehistoria
Vuoden 2018 ystävänpäiväpostimerkit on suunnitellut Lapin yliopiston lehtori Leena Raappana-Luiro. Värin ja valon täyteisissä kasvien kuvissa toistuu sydän-muoto, sillä koko toteutuksen idea lähti haavan lehdestä.
– Luova prosessi vei mukanaan, ja huomasin tavoittelevani mystistä, dramaattista ja samalla sadunomaista tunnelmaa. Sydämet muodostavat satumetsän kasvillisuutta, joka loistaa valoaan tummassa ympäristössä, Raappana-Luiro kertoo.
– Vaikka toteutin kuvitukset digitaalisesti, ammennan inspiraatiota taidehistoriasta. Ihailen 1600-luvun hollantilaisia kukkamaalauksia ja vanhoja luonnontieteellisiä kuvituksia, hän jatkaa.
Raappana-Luiro osallistui vuoden 2017 ystävänpäivän postimerkkien suunnittelukilpailuun, tuolloin voittajaksi valittiin pelkistetty Sininen sydän. Raappana-Luiron työt kuitenkin herättivät ihastusta raadissa ja yhteistyö Postin kanssa alkoi.
Ystävyys on valo -postimerkkivihossa on viisi kotimaan ikimerkkiä.
Lapin lumo hurmaa matkailijat
Joulupukin pääposti, Postin erikoismyymälä Rovaniemellä, saa vierailijoita ympäri maailman. Heitä ja kaikkia Suomesta hurmaantuneita matkailijoita ajatellen täydennetään ulkomaan ikimerkkien valikoimaa Stiina Hovin suunnittelemilla Lappi-aiheisilla postimerkeillä. Kahteen erilaiseen merkkiin on kuvattu matkailijoiden suosikit revontulet ja porot.
– Ulkomaalainen matkailija arvostaa Suomessa erityisesti puhtautta, luontoa sekä rauhaa ja turvallisuutta. Revontulten valtava suosio alkaa näkyä jo alkusyksystä, kun erityisesti aasialaisten asiakkaiden määrä alkaa kasvaa, ja sesonkia kestää aina sinne maaliskuun lopulle saakka, myyntiesimies Katja Tervonen Joulupukin pääpostista kertoo.
Lapin lumo -arkissa on kymmenen ulkomaan ikimerkkiä.
Sadun maailma Topeliuksen pienoisarkissa
Kirjailija Zacharias Topeliuksen syntymästä tulee kuluneeksi 200 vuotta. Topeliusta juhlistetaan Timo Berryn suunnittelemalla pienoisarkilla, jossa on Albert Edelfeltin maalaama henkilökuva vuodelta 1889 ja Rudolf Koivun maalaus Kätkyt ja enkelivartio Topeliuksen satuun Adalmiinan helmi.
– Merkissä olen keskittynyt tekemään kaunista tulkintaa kaikkien tuntemasta satusetä Topeliuksesta. Arkeissa käytetty henkilökuva on maalattu Topeliuksen ollessa Helsingin yliopiston rehtorina; asiaan vihkiytyneet tunnistavat tämän tärkeäksi kuvaksi.
– Kakkoskuvana on valittu paitsi esteettisin, myös symbolisin perustein – sen voidaan tulkita edustavan Topeliusta laajemminkin kuin vain yksittäisen sadun kuvaa, Timo Berry sanoo.