-6.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Päiväkoti Laulumaan sisäilmatutkimuksessa ei viitteitä vaarallisista mikrobeista

Soinin kunta on toteuttanut sisäilmatutkimuksen päiväkoti Laulumaassa. Tuoreet tutkimustulokset ovat hyvät eikä mikään anna viitteitä siihen, että rakennuksen rakenteissa olisi terveydelle vaarallisia mikrobeja.

Sisäilman mikrobitutkimuksen toteutti Rakennuskatsastus Kuoppala Oy.

MAINOS

Tutkimusten perusteella Laulumaan rakennuksen rakenteet ovat terveet. Vaarallisten mikrobien tasot ilmassa ovat matalat verrattuna jopa tavalliseen toimistotilaan.

Mittauspisteitä oli kaikkiaan kolme eri puolilla rakennusta ja tulokset ovat samanlaiset joka osassa. Mittaustulokseen on mahdollista tutustua Soinin kunnantalolla.

Tutkimuksen lisäksi toteutettiin kysely varhaiskasvatuksessa olevien lasten vanhemmille sekä henkilökunnalle.

Molempien selvitysten tuloksia oli analysoimassa rakennusterveystarkastaja Henna Kuoppala, terveyspalvelujohtaja, johtava lääkäri Arja Lassila, kunnanjohtaja Juha Viitasaari, hallintojohtaja Hannele Hannula, rakennustarkastaja Pasi Nevanperäpäiväkodin johtaja Aino Huttunen sekä päiväkodin varajohtaja Maria Viirumäki.

Aloite tutkimukseen oli tullut päiväkodin lasten vanhemmilta ja henkilökunnalta. Toteutetussa kartoituksessa nousi esille niin henkilökunnan kuin lastenkin osalta muutamia, joilla on ollut erilaisia oireita. Tutkimuksen perusteella päiväkodin sisäilman mikrobit eivät kuitenkaan ole ongelmien aiheuttajana.

Luonnollisestikaan ei voida yksiselitteisesti sanoa, mitkä muut tekijät ympäristössä voivat herkistää erilaisille oireille. Soinin kunta seuraa jatkossakin tilannetta ja pyrkii varmistamaan lasten ja henkilöstön hyvinvointia muillakin selvityksillä.

Seuraavaksi on tarkoitus tarkastaa hiilidioksidimittauksilla ilmanvaihdon riittävyys suhteessa hengitysilman tarpeeseen.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät