El Veranolle uudet yrittäjät

Mainos[adrotate banner="3"]

Vimpelin keskustassa joulukuusta 2014 lähtien toiminut Vuokrakirppis El Verano on saanut uudet yrittäjät, Alajärven Paalijärvellä asuvat Inessa Maliarevitshin ja Aleksandr Anaevin. Yrityksen perustanut Päivi Toppinen toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja muuttaa Espanjaan. Hän aloittaa työt Fuengirolan Los Bolichesin alueella sijaitsevan, suomalaisomistuksessa olevan second hand -liikkeen myyjänä. Muuttopäivä on jo ensi viikolla. Toppisen puoliso järjestelee asioita kotimaassa niin, että hän pääsee muuttamaan Välimeren maisemiin myöhemmin.

Inessa Maliarevitsh ja Aleksandr Anaev opiskelivat Järviseudun ammatti-instituutissa kolme vuotta – Inessa puutarhuriksi ja Aleksandr maatalousyrittäjäksi. Venäjältä, Aunuksen piirin Vitelestä, Laatokan itärannalta kotoisin olevat tuoreet vuokrakirppisyrittäjät osallistuivat yrittäjäkurssille puolisentoista vuotta sitten. Aleksandrilla on oma, kolme vuotta sitten perustettu toiminimi: hän harjoittaa turkistarhausta ja mansikanviljelyä sekä maatalouden lomituspalveluita. Inessa opiskelee Vaasan ammattikorkeakoulussa tradenomiksi monimuoto-opiskeluna. International business -opinnot alkoivat viime syksynä. Valmistuminen häämöttää kahden vuoden päässä.

MAINOS

Nopeat käänteet

Päivi Toppinen kertoo suunnitelleensa puolisonsa kanssa useamman vuoden ajan, että he asettuisivat Espanjaan talvikausiksi. Hän kertoo pohjustaneensa Espanjan työmahdollisuuksia viime syksystä lähtien. Hän jatkoi espanjan kielen opintojaan vuodenvaihteessa.

– Sain helmikuun puolivälissä tiedon avoimesta työpaikasta. Vastaus viestiini tuli pari päivää myöhemmin. Minulla oli jo vuosi sitten yksi Fuengirola-viritys, joka liittyi käännöstöihin.

Päivi Toppinen on opettanut Inessa Maliarevitshille englannin kieltä kansalaisopiston kurssilla, jossa he ovat tutustuneet. Aleksandr Anaev kertoo, että Inessalla oli aiemmin suunnitelmissa perustaa kukkakauppa.
– Pehmitin Aleksandria kaksi päivää vuokrakirppiksen takia, Inessa Maliarevitsh naurahtaa.

Päivi Toppinen kävi puolestaan keskusteluja myös muutaman muun, vuokrakirppistoiminnan jatkamisesta kiinnostuneen henkilön kanssa.

Uusia tuulia

Vuokrakirppis El Veranolle on muodostunut vakituinen asiakaskunta hieman yli kolme vuotta jatkuneen toiminnan aikana. Joukossa on vimpeliläisten lisäksi lappajärveläisiä, evijärveläisiä, alajärveläisiä, perholaisia ja kyyjärveläisiä.
– Kesäaikaan lomalaiset varaavat myyntipaikkoja ja käyvät asiakkaina, kertoo Päivi Toppinen.

Yrityksen toiminta on vakiintunut ja mennyt jatkuvasti parempaan suuntaan. Uusien omistajien on Päivi Toppisen mukaan helppo jatkaa toimintaa. Uudenlaistakin toimintaa on luvassa. Inessa Maliarevitsh ja Aleksandr Anaev aikovat muuttaa vuokrakirppiksen nimen Vuokrakirppis Onniksi. Kesäaikaan uudet yrittäjät aikovat myydä kesäkukkia ja mansikoita. Kukat hankitaan soinilaiselta puutarhalta, jossa Inessa on ollut töissä.
– Minullekin useampi ihminen on sanonut, että voisin alkaa myydä kesäkukkia: en kuitenkaan siihen lähtenyt, kertoo Päivi Toppinen.

Vuokrakirppis El Veranossa vietetään torstaina Päivi Toppisen sanoin vallanvaihtokahvitarjoilun päivää. Tuolloin asiakkailla on mahdollisuus tutustua uusiin omistajiin ja viettää samalla Päivi Toppisen läksiäisiä.

Virpi Poikelin

Edellinen artikkeliPihlajarinteen asuinalueelle Alajärvelle suunnitellaan perhekoon rivitaloasuntoja
Seuraava artikkeliVeripalvelun pisaroilla on merkitystä