1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Lukuparvelasta idea koulukirjastoon

Lappajärven yhteiskoulun kolmosluokkalaisten mielestä koulukirjastoon kuuluisivat pieni lukuparvi, kirjahylly kirjoineen, säkkituoleja, sohva, akvaario ja tietokonepiste. Luokka osallistui syksyllä Lukuklaani-hankkeeseen, johon Suomen Kulttuurirahasto lahjoitti yhdessä Kopioston kanssa kaksi miljoonaa euroa käytettäväksi lukemisen edistämiseen maamme ala-asteilla.

Lappajärveläisten Lukuparvela-nimen saanut pienoismalli tuotti ensin koulukirjastoa varten 50 kirjaa käsittävän kirjapaketin. Varsinainen jymypaukku iski ystävänpäivänä: luokan idea oli saanut 2 000 euron rahapalkinnon, joka on tarkoitus käyttää joihinkin luokan tekemässä hakemuksessa mainittuihin kirjastotavaroihin.

MAINOS

Lukuklaani-hanke keräsi kaikkiaan 450 hakemusta eri puolilta maata. Palkittuja kouluja oli 281. Kilpailussa kouluilta edellytettiin realistisia tavoitteita toteutettavaksi. Lappajärvellä pidettiin kiinni tavoitteena olleesta 20 000 euron budjetista. Hanke edellyttää, että suunnitelmat täytyy toteuttaa, mikäli voitto osuu kohdalle. Lappajärven yhteiskoulusta ei löydy erillistä tilaa Lukuparvelalle, joten se aiotaan rakentaa kolmosluokkalaisten kotiluokan takaosaan.

Yhdessä tekemällä

Lukuparvela syntyi oppilaiden ideoiden pohjalta. Lukuparvelan pienoismalli rakennettiin kierrätystavaroista ja askartelumateriaaleista siten, että pienoismallin osia rakennettiin pienellä porukalla ja lopulta osat yhdistettiin. Syntyi pieni kirjasto, jossa on raikkaan vihreä pöytäryhmä, muhkea sohva ja muiden muassa pieni lukuparvi.

Luokanopettaja Taina Orava kirjoitti hakemuksen oppilaiden ideoiden pohjalta. Hakemukseen liitettiin myös lyhyt video, jossa Veera Mäkelä ja Vilma Viinamäki esittelivät Lukuparvelan ideaa. Lukuklaani-hankkeesta Oravalle vinkkasivat yhteiskoulun äidinkielenopettaja Tiina Karhu ja neljännen luokan opettaja Suvi Autio.
– On mukava juttu, että pikkukoulujakin on huomioitu hankkeessa, toteaa Taina Orava.

Lukuparvelan toteuttamista kolmasluokkalaiset, luokanopettaja Taina Orava ja koulunkäynninohjaaja Katri Aho perustelivat hakemuksessaan sillä, että luokat ovat joutuneet muuttamaan monta kertaa ja koulukirjaston toimintakin on loppunut. Yhteiskoulun kirjastossa on vanhemmille oppilaille tarkoitettuja kirjoja. Samassa pihapiirissä sijaitsevaa Lappajärven kunnankirjastoa ei pystytä hyödyntämään silloin kun tarve olisi.

Lukupiiri meneillään

Koulun muiden luokkien oppilaat ovat olleet kiinnostuneita kolmosluokkalaisten aikaansaannoksesta. Lukuparvela-nimen keksi Venla Koivuniemi.
– Olimme varmoja lasten ja Katrin kanssa, että menestymme, kertoo Taina Orava.

Oppilaiden mielestä Lukuklaani-menestys tuntuu kivalta, mukavalta ja ihanalta.

Osa kolmannen luokan oppilaista kertoo lukevansa vapaa-ajallaan paljon. Koulussa tuetaan lukuharrastusta ja kolmasluokkalaiset aloittivat lukupiirin: kolme tai neljä oppilasta lukee samaa kirjaa. Kirjaa luetaan noin puoli tuntia kerrallaan ja sen jälkeen tehdään kirjaa koskevia tehtäviä: kuvaillaan esimerkiksi päähenkilöitä, piirretään kirjalle uusi kansi tai kirjoitetaan kirjalle vaikkapa vaihtoehtoinen loppu. Luettavana on useampi kirja ja ryhmien kokoonpano vaihtuu. Lukemaan jalkaudutaan oman koululuokan ulkopuolelle, jopa lukion tiloihin.

Kolmosluokkalaisten tyttöjen ja poikien mieleen ovat esimerkiksi hauskat kirjat tai kauhuromaanit. Kirjasarjojakin suositaan. Vinkit hyvistä kirjasarjoista tulevat kuin apteekin hyllyltä: Lasse-Maijan etsivätoimisto, Soturikissat, Maaginen suklaapuoti, Sinttu, Eppu, Harry Potter, Neropatin päiväkirja ja Sesse. Yksittäisiä lukuvinkkejä ovat Supermarsu-kirja ja vanhemmallekin lukijasukupolvelle tuttu Ronja Ryövärintytär.

Virpi Poikelin

Lukuparvelan pienoismallissa on panostettu viihtyvyyteen. Edessä oikealla muhkea sohva, takana oikealla lukuparvi.


Vilma Viinamäki (vas.), Iina Hernesniemi ja Silja Saari esittelevät kohtaa, jonne Lukuparvela aikanaan rakennetaan.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät