1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Pidä lemmikkisi kiinni autossakin

Monilla on autolla matkustettaessa mukana myös perheen lemmikki. Liikenneturvan kyselystä selviää, että suomalaisten tavat kuljettaa koiria tai kissoja autossa ovat moninaiset – ja parannettavaakin löytyy.

Lemmikkiä kuljetettaessa pitää muistaa sekä eläimen että matkustajien turvallisuus.

MAINOS

Liikenneturva kysyi joulukuussa 2017 suomalaisilta, miten he kuljettavat koiraa tai kissaa henkilöautossa. Kyselyyn vastanneista kaksi kolmasosaa (66 %) oli ylipäätään kuljettanut lemmikkiä autossa, ja heistä suurin osa oli tehnyt sen turvallisesti.

Noin joka kuudes kaikista vastaajista (16 %) raportoi kuljettavansa lemmikkiään kuljetuskopassa tai -häkissä auton penkillä, häkki kiinni turvavöissä. Saman verran kertoi kuljettavansa karvaista kaveriaan auton avoimessa takatilassa, joko verkon takana tai häkissä. Osa myös laittoi eläimen turvavyövaljaisiin etu- tai takapenkille.

– Kaikki nämä vaihtoehdot ovat hyviä. Tärkeintä on, että lemmikki matkustaa siten, ettei se pääse häiritsemään kuljettajaa ajon aikana. Eläin ei myöskään saa päästä tavaratilasta matkustamon puolelle eikä karkaamaan ulos ovia tai ikkunoita avattaessa, kertaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen.

Kyselyyn vastanneet kuitenkin raportoivat myös huonoista, jopa vaarallisista tavoista kuljettaa lemmikkejään. Joka kymmenes vastaaja piti eläintään häkissä penkillä, mutta ei kytkenyt häkkiä kiinni esimerkiksi turvavöihin. Osa lemmikeistä puolestaan matkusti kokonaan irti matkustamotilassa. Hajavastauksia kertyi myös paikalle kuljettajan sylissä tai umpinaisessa takakontissa.

– Kytkemisessä on lemmikin lisäksi kyse myös muiden matkustajien turvallisuudesta. Muutaman kilon painoisen pikku koirankin törmäyspaino on jo 50 kilometrin tuntinopeudella 40-kertainen. Jokaisen tulisi viimeistään nyt painaa mieleensä sekin, että lemmikki ei saa matkustaa kuskin sylissä eikä umpinaisessa tavaratilassa, puuskahtaa Taskinen.

Totuta lemmikkisi rauhalliseksi matkustajaksi

Koira tai kissa kannattaa opettaa autossa matkustamiseen jo pienestä pitäen, jolloin eläin tottuu rooliinsa rauhallisena matkustajana. Kiire on hyvä jättää pois kyydistä, oli lemmikkejä kyydissä tai ei.

– Matkaan kannattaa varata reilusti aikaa. On myös syytä ajaa rauhallisesti ja välttää äkillisiä jarrutuksia. Pidemmällä matkalla on hyvä pitää taukoja ja tarjota lemmikillekin juotavaa. Eläimen hyvinvoinnista on huolehdittava matkan aikana, kiteyttää Taskinen.

Vaikka kevätkin vielä tekee tuloaan, on kesä jo kulman takana. Silloin lemmikin kanssa liikkuessa on vielä huolehdittava siitä, ettei koira, kissa tai mikään mukaan eläin jää kuumaan autoon missään tilanteessa.

– Toisaalta kun talvikelit vielä jatkuvat, on katsottava myös, ettei murre tai mirri jää kovilla pakkasilla autoon liian pitkäksi aikaa, muistuttaa Taskinen.

Neljä vinkkiä lemmikin turvalliseen kuljettamiseen

Kytke koira tai kissa kunnollisilla turvavaljailla tai laita lemmikki kuljetuslaatikkoon tai tukevaan kuljetushäkkiin, joiden paikallaan pysyminen ajon aikana on varmistettu.

Eläin ei saa päästä häiritsemään kuljettajaa tai karkaamaan esimerkiksi ovea avattaessa.

Umpinaisessa tavaratilassa ei saa kuljettaa eläimiä.

Huolehdi lemmikkisi hyvinvoinnista matkan aikana – muista tarjota sillekin vettä ja taukoja.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät