Ripsienpidennysten laittaminen on yhä suosittua. Ripsienpidennykset liitetään kiinni omiin ripsiin.

Kevät tuo hiuksiin vaaleita sävyjä

Kun päivä pitenee ja aurinko paistaa pitkän ja pimeän talven jälkeen, valoisuus vaikuttaa myös kevään hiustrendeihin. Hiusten väriä halutaan keventää ja kevättä kohden värisävy vaihtuukin talven tummasta vaaleaan.

Alajärveläisen Hius- ja kauneuskeskus Lumon yrittäjä Heli Joensuu sanoo, että kevään 2018 muotia hiusmalleissa on pidempi otsatukka ja polkka eri mittaisena. Hiusten mitta näyttäisi lyhenevän kesää kohden. -Nyt on yllättävän paljon leikattu hiuksia ihan lyhyeksikin, Lumossa vuokratuolilla oleva parturi-kampaaja Janette Sillanpää toteaa. Pitkätkin hiukset pitävät kuitenkin pintansa.

– Värjäyksissä harmaata sävyä edelleen laitetaan, mutta suosiotaan ovat lisänneet vaaleissa väreissä lämpimämmät sävyt, Heli kertoo. Pastellisävyjä oli viime keväänä ehkä hieman enemmän kuin nyt näyttäisi olevan. Hiusten raidoittamisen suosio ei ole hiipunut, mutta tekniikka vaihtelee. -Raidat ovat nykyään luonnollisempia ja ohkaisempia, Heli jatkaa. Luonnollisuus on ollut jo hetken aikaa vallitseva trendi niin meikeissä kuin hiuksissakin.

Juhlakampauksia loihditaan erityisesti lettejä käyttämällä. Suosittuja tulevat olemaan myös laineet ja erilaiset kiharakampaukset.

Ideat leviävät nykyään internetin ja varsinkin Instagramin avulla. -Monesti Instassa on kuvia, joiden kanssa asiakas tulee meille, Heli kertoo. Saatetaan tehdä jopa kuvakollaaseja siitä millainen ilme hiuksiin haluttaisiin saada.

Joskus asiakas ei oikein tiedä mitä tahtoisi, jolloin Lumossa autetaan asiakasta ja ideoidaan yhdessä. – Käytän itsekin paljon nettiä ja lehtiä, jos on idea kadoksissa, Heli kertoo. -Jos asiakas ei osaa kertoa kuin sinnepäin, mitä haluaa, netistä on helppo katsoa, Janette täydentää.

Hiusmuoti ei ole ainoa, joka muuttuu nopeasti. – Hiusvärit ja tuotteet kehittyvät jatkuvasti. Tämä antaa mahdollisuuden huomioida asiakkaiden erilaiset tarpeet ja mieltymykset, Heli toteaa.

Keväällä ja kesällä arvostaa yksinkertaista kauneudenhoitoa. Yksi keino saada huolettomuutta päivän meikkausrutiineihin on ripsienpidennykset. Niiden suosio yhä jatkuu, ja sekä Heli että Janette pitävät syynä niiden helppoutta.

Ripsienpidennysten vuoksi ei tarvitse erikseen ripsiväriä, ja niillä saadaan helposti näyttävyyttä ilmeeseen. Niistä saadaan myös hyvin luonnollisen näköiset. Ripsenpidennykset tehdään aina asiakkaan mieltymyksen mukaisesti.

Sekä Heli että Janette tekevät ripsienpidennyksiä. Janetella on lisäksi käytössään uusi ripsien kestotaivutus, jolla saadaan näyttävyyttä asiakkaan omiin ripsiin. Asiakas saa valita millaisen kaaren haluaa. Taivutus kestää noin 6-8 viikkoa.

Helin tekemät silmän- ja huultenrajausten sekä kulmien kestopigmentointi helpottaa ja nopeuttaa päivittäisiä meikkausrutiineja. Se on kuin kestomeikkaus, ja esimerkiksi kesäisen uintireissun jälkeen säilytät huolettoman ja luonnollisen ilmeen.


Jaana Koivukoski