Leikki kutsuu iloitsemaan yhdessä

Mainos[adrotate banner="3"]

Jokainen päivä on leikkipäivä, mutta lauantaina 12. toukokuuta 2018 leikitään isolla joukolla ympäri Suomea. Kuka tahansa voi järjestää oman Leikkipäivä-tapahtuman ja ilmoittaa sen nettisivuille. Oulussa Leikkipäivä-tapahtumaa järjestävä Ensi- ja turvakotiyhdistys kannustaa rohkeasti mukaan organisoimaan yhteisiä leikkihetkiä.

Valtakunnallisen Leikkipäivän tavoitteena on, että 12. toukokuuta leikki valloittaa Suomen erikokoisissa tapahtumissa ja tempauksissa. Yksi jo varmistuneista Leikkipäivä-tapahtumista järjestetään Oulussa, kun Tuiran kisakentällä pääsee kiertämään perinneleikkiradan pisteitä kello 10–14.

MAINOS

Pisteillä pääsee muun muassa kävelemään puujaloilla, kokeilemaan puuropata-leikkiä ja pelaamaan kyykkää. Leikkipisteistä vastaavat tapahtuman järjestelyissä mukana olevat yhdistykset ja Oulun Ensi- ja turvakoti ry:n eri yksiköt.

Oulun Ensi- ja turvakoti oli mukana jo ensimmäisessä Leikkipäivässä. – Tapahtumasta jäi niin hyvä mieli osallistujille ja järjestäjille, että jo siivousvaiheessa päätimme, että tästä tulee meille perinne. Ideana on järjestää tapahtuma, jossa pääosassa ovat yhdessäolo, leikki ja kannustava ilmapiiri.

Tärkeintä on, että aikuiset ja lapset iloitsevat yhdessäolosta, Oulun Ensi- ja turvakodin tiimivastaava Sirpa Huotari kertoo.

Rohkeasti omaa tapahtumaa järjestämään

Sirpa Huotari kannustaa ideoimaan oman leikkitempauksensa: – Rohkeasti vain järjestämään tapahtumaa. Meillä on Oulussa iso tapahtuma, mutta jokainen voi järjestää senkokoisen jutun, kun tuntuu hyvältä ja minkä pystyy järjestämään. Mitä enemmän tapahtumia järjestetään eri puolilla maata, niin sitä useampi pääsee leikkimään, Huotari kehottaa.

Tapahtuman voi järjestää esimerkiksi sen ympärille, että aikuiset tutustuttavat lapset oman lapsuutensa leikkeihin. Tai Leikkipäivälle voi sopia leikkikenttätreffit oman lähipiirin kanssa, sillä tapahtuman ei tarvitse olla ohjelmoitua – mukaan mahtuu niin isoja kuin pieniä leikkihetkiä.

Oulun Leikkipäivä-tapahtuman järjestää Oulun Ensi- ja turvakoti yhteistyössä muiden järjestöjen ja vapaaehtoisten kanssa, mukana ovat muun muassa MLL:n Pohjois-Pohjanmaan piiri, Pelastakaa Lapset ry, Oulun Seudun Mäntykoti ja Karva-Kaverit.

Leikkipäivän tapahtumat kootusti netissä

Oman leikkihetkensä tai -tapahtumansa, pienen tai suuren, voi ilmoittaa Leikkipäivän nettisivuille. Sivustolta voi poimia vinkkejä tapahtuman järjestämiseen ja sinne kootaan tietoa koko maan tapahtumista. Lisäksi Leikkipäivän Facebook-tapahtumaan voi julkaista tunnelmia omista leikkihetkistä.

Viime vuonna Leikkipäivä-tapahtumia ilmoitettiin verkkosivuille yli sata. Leikkijöitä oli mukana tuhansia erikokoisissa ja erilaisissa tapahtumissa Helsingistä Enontekiölle.

Valtakunnallisen Leikkipäivän taustalla on Leikkipäivä-ohjelma, joka jakaa tietoa ja tutkimusta leikkimisen hyödyllisyydestä ja merkityksestä. Tavoitteena on kannustaa eri-ikäisiä ihmisiä leikkimään yhdessä sekä kerätä leikkiperinnettä.

Leikkipäivää on järjestämässä laaja verkosto, johon kuuluu tällä hetkellä noin 30 toimijaa. Verkostossa mukana olevat toimijat voi katsoa osoitteesta www.leikkipaiva.fi/leikkipaiva-2018/

Leikkipäivän kanssa samalla viikolla vietetään Unelmien liikuntapäivää 10. toukokuuta.

Edellinen artikkeliTalvikauden nopeusrajoitukset poistuvat ensi viikolla
Seuraava artikkeliEläinlääkäri muistuttaa: keräämättä jätetty koirankakka levittää loisia ja tauteja