-6.8 C
Alajärvi
perjantai 10.5.2024
MAINOS
MAINOS

Lyöntivoima Ankkureiden aseena

Alajärven Ankkurit on uudistunut jonkin verran sitten viime kauden. Ismo Ankkuri tarttui viuhkaan ja luotsaa sinikeltaisia kaudella 2018.

Joukkueesta löytyy nuoren polven pesäpalloilijoita sekä kokeneempaa kaartia. Sarjatavoitetta ei ole hakattu kiveen, mutta uusi käskyttäjä uskoo, että runkosarjassa seitsemän parhaan joukkoon sijoittuminen eli ylempään loppusarjaan pääsy on realistista.

MAINOS

– Meillä on suhtkoht lyöntivoimainen joukkue ja sisäpelin osalta pullat on hyvin uunissa. Haasteena on se, että miten ulkopeli kestää. Tulevalla kaudella joukkue pelaa iloista, raikasta ja voittavaa pesäpalloa.

Ankkuri uumoilee, että sarja tulee olemaan tasainen Vimpelin, Sotkamon, Joensuun ja Kouvolan takana.

Hallista etua

Ankkurit aloitti tulevaan kauteen tähtäämisen noin kuukausi edelliskauden päättymisestä.

– Koska joukkueessa oli tapahtunut muutoksia, halusin pyöräyttää harjoittelun heti käyntiin. Kokoontumista seurasi noin kuukauden mittainen omatoimijakso.

Joukkueeseen liittyivät Kankaanpään Mailasta saapunut Valtteri Kleemola ja Koskenkorvan Urheilijoissa viimeksi pelannut Antti Pukkinen. Kleemola pelaa kakkospolttajana numero kaksi hihassaan. Pukkinen on kakkoskoppari ja tuo kokemuksellaan vahvistusta myös mailan varteen.

Ankkurit on treenannut paljon Alajärven Pallohallissa, jossa on täyspitkä kenttä ja hyvät olosuhteet. Hallin tuomaa hyötyä ei Ismo Ankkuri peittele.

– Leiriviikonloppuina olemme keskittyneet pelitaktisiin tilanteisiin, kehittäneet ulkopeliä ja olemme myös pystyneet lyömään eri sisäpelitilanteisiin. Halli on palvelee alajärveläisen pesäpallokulttuurin eteenpäin viemistä.

Uusi rooli

Ismo Ankkuri on itse pelannut pesäpalloa nelivuotiaasta saakka. Miesten pääsarjatasolla hän on edustanut Seinäjokea, Kouvolaa ja Alajärveä. Hän on ollut uuden edessä siirryttyään pelinjohtajaksi.

– Maailma on täysin erilainen, kun pelaa. Nyt olen vastuussa 16 ihmisestä, jotka kaikki ovat luonteeltaan erilaisia. Eteen tuli paljon asioita, joita oli opittava jäsentelemään ja tekemään. Äkkiä pääsin kiinni ja opin talon tavoille.

Itseltään Ankkuri odottaa, että pystyy puskemaan joukkuetta eteenpäin, tuomaan hyvää fiilistä ja itseluottamusta sekä siivittämään joukkuetta hyviin suorituksiin.

Seuraa heitä: Valtteri Kleemola, Mikael Penninkangas ja Viljo Sillanpää.
Ankkurin veikkaus kauden loppujärjestyksestä: 1. Vimpelin Veto, 2. Kouvolan Pallonlyöjät, 3. Sotkamon Jymy, 4. Joensuun Maila.

Alajärven Ankkureiden Superpesis-runko 2018:

Manu Haukkala, Henri Heikkinen, Sasu Iivarinen, Ville Keltikangas, Valtteri Kleemola, Elmeri Koivusalmi, Sami Mikkolanaho, Rami Mäkinen, Aki Orava, Mikael Penninkangas, Antti Pukkinen, Joonas Riihimäki, Viljo Sillanpää, Santeri Särkinen, Ville Väliaho, Nestori Yli-Sissala. Pelinjohto: Ismo Ankkuri, Juha-Matti Jaatinen.


Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät