-1.5 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Elämyksiä FinEst Bändileiriltä

Yleisön taputuksista ei meinannut tulla loppua, kun FinEst Bändileirin yhtye esitti yhteisen konsertin päätöskappaleena ”Maailman laidalla”.

Aivan maailman laidalla bändileiriä ei pidetty, vaikka matkaan Etelä-Pohjanmaalta Viron Saarenmaalle kertyikin kellon ympärystän verran, mennen tullen.

MAINOS
Alajärveläinen Elli Niemi-Pynttäri (kesk.) rumpalien harjoituksissa.

FinEst Bändileiri on Leader Aisaparin, Pohjois-Savossa toimivan Leader Mansikan ja Viron Saarenmaalla toimivan Leader Saarte Koostöökogun yhteinen kansainvälistymiseen tähtäävä kolmivuotinen hanke.

Käytännön toimijoina mukana hankkeessa ovat Järvilakeuden kansalaisopisto ja Sisä-Savon kansalaisopisto Suonenjoelta.

Saarenmaalla Orissaaressa 20.-21. huhtikuuta järjestetyllä leirillä oli mukana 83 leiriläistä.

Leiriläiset olivat 10-16-vuotiaita. Aisaparin alueelta oli mukana 14 leiriläistä Alajärveltä, Evijärveltä, Kauhavalta ja Vimpelistä. Kaikkiaan hankkeessa järjestetään neljä yhteistä leiriä sekä virtuaalileiri.

 

Leirin opetuskielenä oli englanti, ja tietenkin musiikin kieli on yhteinen. Jokaisella soittimella oli oma ryhmänsä ja lisäksi laulajat harjoittelivat yhdessä.

Aisaparin alueelta mukana oli kolme opettajaa: Jari Rannanjärvi, Satu Lumiaho ja Timo Jouppi. Opetuksen päävastuu oli virolaisilla musiikinopettajilla. Kahden päivän aikana ryhmät harjoittelivat neljä kappaletta.

Muhun Seikkailupuistossa kiipeileminen vaati rohkeutta.

Musiikin lisäksi Muhun seikkailupuisto tarjosi leiriläisille mahtavia elämyksiä.

Turvavaljaiden avulla kiipeily useiden metrien korkeudessa vaati omien pelkojensa voittamista, ja antoi rohkeutta selviytyä tiukoistakin tilanteista.

FinEst Bändileirin seuraava leiri järjestetään Suonenjoella 19.-21. lokakuuta. Aisaparin alueella leiri on kesällä 2019.

Hankkeen yhteinen päätösleiri on Saarenmaalla kesällä 2020. Jokaiselle leirille otetaan enintään 20 oppilasta jokaiselta osallistuja-alueelta.

Kotimaisemissa musiikkileireille voi ensi kesänä osallistua Alahärmässä ja Lappajärvellä. Järvilakeuden kansalaisopisto järjestää Alahärmässä musiikkileirin 2.-6. heinäkuuta. Leiri järjestetään päiväleirinä.

Lappajärvellä on samaan ajankohtaan kaksi leiriä, joissa molemmissa on myös yöpymismahdollisuus. Crater rock -leirille, 2-6.7., otetaan yli 14-vuotiaita leiriläisiä. Minirock-leiri, 2.-4.7., on tarkoitettu 10-13-vuotiaille rock -musiikin harrastajille.

 

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät