Yleisurheilukesä käynnistyy Soinissa

Mainos[adrotate banner="3"]

Soinissa yleisurheilukesä alkaa olla ovella. Perinteikäs yleisurheilukoulu alkaa ensi viikon tiistaina 8.5. Yu-koulu starttaa kello 18 aina tiistaisin kesän ajan.

Yu-jaoston kesätyöntekijänä toimii tänä vuonna alajärveläinen, Jyväskylässä kolmoistutkintoa opiskeleva Janina Saarela. Hänen apunaan on kymmenen nuorta ohjaaja, jotka liikuttavat suurta joukkoa 6-13 -vuotiaita lapsia.

MAINOS

Yu-koulusta saa pisteitä aktiivisuuden mukaan. Tarpeeksi pisteitä kerännyt pääsee osallistumaan syksyn huvipuistoretkelle. Siksi kannattaakin olla ahkerasti mukana toiminnassa!

Muutamana tiistaina järjestetään Hippo-cup, jolloin yu-koulussa liikutaan ensin lyhyemmän ajan.

Kesäkuussa järjestetään kunniakierros ja heinäkuussa on tulossa kunnan juhlavuoden kunniaksi Soini 150v. lasten yleisurheilukisat.

Torstaisin kesän aikana järjestetään juniorivalmennusryhmää niille nuorille urheilijoille, jotka kaipaavat tehokkaampaa lajivalmennusta. Myös pienille, 3-5 -vuotiaille on tulossa viiden kerran yleisurheilukoulu.

Yleisurheilujaostoa johtaa Minna Välimäki ja sihteerinä toimii Elina Valkeinen. Soinin Sisun nettisivuilta löytyy tarkemmat tiedot kesän toiminnasta.

Soinilaisen yleisurheilun tukijat tänä vuonna ovat Osuuspankki, Koneurakointi Aki Sammalisto Oy, KM Rahti Oy, EJ – tarhat, Matec- Trailer Oy, Puutuote Jussila ja K-Market Kaneli.

Rami Puro

Edellinen artikkeliKutkuttaako kesäkaara tai vanhan vaihto? Huomioi turvatekniikka autokaupoilla
Seuraava artikkeliIloiset iltapäivän iltamat vetivät tuvan täyteen Lehtimäellä