1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Työministeri vierailulla Järviseudulla

Työministeri Jari Lindströmin (sin) Järviseudulle tiistaina suuntautuneella vierailulla nousi esiin alueen yritysten viesti siitä, että kehittymisen mahdollisuuksia on olemassa, mutta työvoimapula rajoittaa yritysten kasvua ja kehitystä. Keskusteluihin nousi myös esimerkiksi työnhakijoiden ja työpaikkojen kohtaaminen.

Kansanedustaja Reijo Hongiston (sin) isännöimällä vierailulla Lindström tutustuu paikallisiin yrityksiin Vimpelissä ja Alajärvellä, tapaa kuntien ja yrittäjien edustajia sekä vierailee Alajärven TE-toimistossa. Vierailu päättyy Lapualle, jossa ohjelmassa on yritysvierailu ja myös yleisötilaisuus.

MAINOS

Ministeri Lindström kertoi Vimpelissä, että Järviseudulta on ministeriössä käynyt delegaatio kertomassa alueen työvoimapoliittisista näkymistä. Hallitus on kehysriihessään tehnyt päätöksen 54 miljoonan euron kohdentamisesta tilanteeseen, jossa työvoiman tarve ja työtä vailla olevien tarpeet kohtaisivat.

Toimenpiteisiin kuuluvat muiden muassa muuntokoulutuksen laajentaminen, työelämälähtöinen koulutus ja ennakoivat toimet tilanteissa, joissa on olemassa äkillisen rakennemuutoksen uhka.

Lindström totesi, että aikaisemmin kun jotakin aluetta on kohdannut suuri rakennemuutos, on menty paikalle vasta sitten kun muutos on jo tapahtunut. Lindströmin mukaan pitää olla ennakoivuutta, kun tulee muutoksia.

– Lisäksi hallituksen esityksen mukaan työtön voi opiskella kuuden kuukauden ajan työttömyysturvaa menettämättä. Työmatkavähennyksen verotusoikeuden nostolla kannustetaan puolestaan ottamaan vastaan työtä pidemmän matkan päästä.

Lindströmin mukaan joka puolelta maata tulee yrityksiltä samanlaista viestiä: kasvaisimme lisää, mutta meillä on pula osaavasta työvoimasta.

– Yrityksillä ei ole loputtomiin aikaa odottaa. Jos osaavaa työvoimaa ei löydy omalta alueelta, sitä tuodaan muualta. Yritysten tarpeisiin pitäisi pystyä vastaamaan.

Halua kasvuun

Tiistaisen ministerivierailun yrityskohteita ovat Tikli Group Vimpelissä, Nordautomation Alajärvellä ja Valmet Technolgies Lapualla.

Vimpelin Vuoden yrittäjäksi vuonna 2013 valittu, muiden muassa alumiinitikkaita, ikkunoita ja ovia sekä kattoturvatuotteita tekevä ja myös alumiinin jatkojalostukseen erikoistunut Tikli työllistää tällä hetkellä 44 henkilöä.

Kesäsesongin aikana henkilöstömäärä nousee lähes 50:een. Toimitusjohtaja Pasi Arvolan mukaan yrityksellä on voimakkaat kasvutavoitteet. Tulevaisuudessa työvoiman saaminen koetaan haasteeksi. Tänä vuonna yrityksen liikevaihto nousee 10,5 miljoonaan euroon.

– Olemme tehneet viime ja tänä vuonna miljoonainvestoinnin CNC-koneistuskeskuksiin. Olemme tiiviisti mukana Alucenter-verkoston toiminnassa ja tuoneet esille työvoiman tarvettamme yritysten ja oppilaitosten edustajille, Elinkeinoelämän keskusliittoon, yrittäjäjärjestöille ja kansanedustajille.

Raimo Vistbacka, Reijo Hongisto, työministeri Jari Lindström ja Tikli Groupin toimitusjohtaja Pasi Arvola tehdaskierroksella.

Vimpelillä on Arvolan mielestä valttinaan muiden muassa hyvä sijainti. Yrittäjähenkisyys antaa oman lisänsä kasvuun.
– Pk-yritysten, kunnan ja alueen kärkiyritysten välinen yhteistyö on tiivistä ja saumatonta, valottaa Arvola.

Tiklin tehdaskierroksella ministeri Lindström oli kiinnostunut tuotantoon liittyvien asioiden lisäksi muiden muassa henkilöstön osaamisesta ja työvuorojärjestelmästä.

– Moniosaaminen on tänä päivänä työntekijän turva. Työntekijän kannalta on mielekästä, kun työtehtävät vaihtuvat, huomioi Lindström.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät