-1.5 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Älä kesytä karhua ruokkimalla

Karhut ovat heränneet talviuniltaan. Karhuista tehdään paljon havaintoja keväällä ja alkukesällä, jolloin luonnossa on niukasti ravintoa tarjolla ja otsot liikkuvat jopa valoisan aikaan. Karhuja ei tule houkutella ravinnolla riistakameroiden kuvattavaksi, etteivät ne totu ihmisen hajuun.

Mökkeilykauden käynnistyessä on syytä muistaa huolellinen jätehuolto, niin mökkien kuin muidenkin rakennusten ympäristössä, sillä ruuantähteet ja houkuttelevat hajut vetävät karhuja puoleensa.

MAINOS

Loukkupyytäjien tulee huolehtia, että kesäajaksi luontoon virittämättömänä jätetyt ansat ovat syötittömiä.

Karhun kuuluu pelätä ihmistä

Karhun voi kohdata koko maassa. Suuresta koostaan huolimatta karhu on äänetön ja huomaamaton hämärän kulkija, joka erinomaisten aistiensa turvin tavallisesti väistää ihmistä.

Tassunjäljet, isot ulostekasat, revityt kannot sekä rikotut ampiaispesät ovat monesti ainoita havaittuja merkkejä karhun läsnäolosta. Karhu nähdään tavallisimmin autosta tai silloin, kun eläin käyttäytyy poikkeuksellisen pelottomasti.

Karhujen havainnointi on arkipäiväistynyt, kun liiketunnistimella toimivat riistakamerat ovat yleistyneet. Karhu löytää helposti metsään viedyt houkutussyötit ja miehittämättömien kameroiden eteen onkin viime vuosina kävellyt satoja karhuja ympäri Suomea. Haaskanpito on luvanvaraista ja säädeltyä myös syöttien osalta.

– Karhu on oppivainen eläin ja yhdistää nopeasti helpon ravinnon ihmisen hajuun, jolloin sen ihmisarkuus vähenee. Karhua ei tule missään olosuhteissa totuttaa ihmisen hajuun tai kesyttää, Matti Kervinen Suomen riistakeskuksesta korostaa.

Ilmoita karhuhavaintosi petoyhdyshenkilölle

Uteliaasti tai välinpitämättömästi ihmistä kohtaan käyttäytyviä karhuja joudutaan toisinaan karkottamaan asutuksen tai eläinsuojien liepeiltä ihmisarkuuden säilyttämiseksi.

Poliisi vastaa yleistä turvallisuutta uhkaavien tilanteiden hoitamisesta. Poliisin apuna karkotustehtävissä toimii riistanhoitoyhdistysten ylläpitämä suurriistavirka-apuorganisaatio (SRVA).

SRVA-organisaation koulutetut metsästäjät ovat tottuneita toimimaan karhun kanssa. Heillä on käytössä koiria ja karkotukseen sopivaa välineistöä.

Karhukantaa arvioidaan lähinnä tehtyjen pentuehavaintojen perusteella. Siksi on tärkeää, että kaikki pentueita koskevat havainnot ilmoitetaan petoyhdyshenkilöille. Luonnonvarakeskuksen tuoreen kanta-arvion mukaan Suomessa elää 1710–1840 vuotta vanhempaa karhua.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät