1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Kuvataidekoulu EEROn näyttelyssä esillä ympäröivä maailma

Kuvataidekoulu EEROn Alajärven opetusryhmien näyttely on esillä kansalaisopiston opetustilassa Sairaalatie 3:ssa 18.5.-31.5. Kuluneena lukuvuonna on ympäröivää maailmaa käsitelty muotoilun, sisustamisen, rakentamisen ja arkkitehtuurin kautta. Tästä kaikesta on runsas kattaus esillä.

Kuvataidekoulun lukuvuoden teema on ollut kaksiosainen ja se on muodostunut ensinnäkin ympäröivästä maailmasta sekä toisaalta omasta sisäisestä maailmasta. 5-9 -vuotiailla on ollut vahvasti esillä lapsen oma maailma sadun ja luonnon kautta.

MAINOS
Kiia Takalalle ja Krista Penttilälle luovutettiin kuvataidekoulun päätöstodistukset.

Vanhemmat oppilaat ovat puolestaan kuvanneet oman sisäisen maailman vahvoja tunnekokemuksia. 12-18 -vuotiaat oppilaat ovat tehneet myös teoksia 60-70 -lukujen poptaiteen hengessä.

Kuluneena lukuvuonna on EEROssa opiskellut neljän opettajan voimin 120 oppilasta Alajärvellä, Lehtimäellä, Vimpelissä ja Soinissa.

Opettajat Marjut Mässbacka ja Ulla Hautamäki ovat kiitollisia siitä, että heitä on useampi opettaja, mikä antaa voimavaroja sekä kartuttaa ideoita. Myös oppilaille on tärkeää nähdä erilaisia opettajia, ja lapset etenevätkin opettajalta toiselle vuosien varrella.

Opettajien mukaan Soinissa on nyt kuvisbuumi, ja sama suuntaus on Vimpelissä, jossa yksistään on ollut 40 oppilasta.

Vuoden aikana teemat asuminen ja sisustus lähtivät opettajien sanojen mukaan käsistä, ja lopulta tehtiin myös luontoon, kierrätykseen ja satumaailmaan liittyviä töitä.

Lasten mielipiteitä kuunnellaan opetustyössä ja ideat lähtevät rönsyilemään sitä myötä, he kertovat.

Ritva Lindberg oli sommitellut 12-13 -vuotiaiden oppilaiden tekemiä taloja vuoristoon.

Kevään päätöstilaisuudessa päättötodistuksen saivat Tommi Pajala Vimpelistä sekä Kiia Takala ja Krista Penttilä Alajärveltä. Ritva Lindberg kuvataidekoulusta herkistyy jättäessään jäähyväiset pitkään mukana olleille oppilailleen.

Lindbergin mukaan vuosittain 2-3 oppilasta hakeutuu alalle, jolla yhtymää kuvataidekouluun.

Nyt mukana apuna on ollut harjoittelija Ulla Karvinen, joka on Lindbergin entinen oppilas ja nykyinen kuvataiteenopiskelija. Kuvataidekoulun opettajana toimii myös Elina Försti.

Alajärven keskustan opetusryhmien osalta on nyt edessä suuri muutos. Kulunut lukuvuosi tulee olemaan viimeinen nykyisessä toimipaikassa Kaupintien rivitalossa. Opettajat ottavat muutoksen vastaan haikein, mutta positiivisin mielin. – Luotetaan siihen, että taide kantaa ja antaa voimia, Hautamäki uskoo.

Jaana Koivukoski

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät