Taksialan murros koittaa heinäkuussa

Mainos[adrotate banner="3"]

Heinäkuun alussa voimaan tuleva uusi taksilaki vapauttaa alan sääntelyä ennennäkemättömällä tavalla.

Yrittäjän näkökulmasta katsottuna suurin muutos liittyy Kela-kuljetuksiin: heinäkuun alusta lähtien Kela ei päätä enää sitä, miten kuljetukset jaetaan.

MAINOS

Palveluntuottajat vastaavat taksimatkojen tilausten vastaanottamisesta, matkojen yhdistelystä, välityksestä, kuljetuspalveluiden järjestämisestä ja valvonnasta sekä maksuliikenteestä ja raportoinnista Kelalle. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin toimialueella Kelan korvaamista taksimatkoista tehdyn kilpailutuksen voitti Seinäjoen Keskustaksi. Liikenneturva / Kaisa Tanskanen.

Seinäjoen Keskustaksin juuret juontavat 50-luvulle, jolloin toiminta alkoi Seinäjoen Taksimiehet -nimisenä. Viime vuodenvaihteessa tehdyllä suunnatulla osakeannilla maakunnassa toimivat taksiyrittäjät saivat liittyä yhtiöön tasavertaisiksi osakkaiksi.

– Yhtiöllä on noin 200 taksialan yrittäjää ja noin 270 autoa sairaanhoitopiirin alueella. Noin 85 prosenttia Järviseudulla toimivista taksiyrittäjistä on yhtiössä, summaa Seinäjoen Keskustaksin hallituksen puheenjohtaja Ari Alestalo.

Kela-kyyti muuttuu

Alestalo kertoo, että Kela-kuljetukset tilataan Etelä-Pohjanmaalla samasta tilausvälityskeskuksesta. Kela-kuljetusten tilauspuhelut ovat asiakkaalle maksuttomia.

Asiakas saa korvauksen taksimatkasta vain siinä tapauksessa, jos hän tilaa matkan tilausvälityskeskuksesta: tällöin hän maksaa matkastaan korkeintaan omavastuuosuuden, joka on 25 euroa yhteen suuntaan tehdyltä matkalta. Jos matka tilataan muulla tavoin, asiakas ei saa taksimatkastaan lainkaan korvausta.

– Yrittäjät ovat olleet vähän hämmentyneitä uudistuksesta, ja olleet epätietoisia. Uudistus tuo kuitenkin tukevuutta toimintaan. Kela-ajot ovat iso osa maakunnan ajoista, tietää Alestalo.

Odottelukyytejä ei enää heinäkuun alusta lähtien ole: on vain menopaluu-kyytejä.

Tavallisiin taksimatkoihin uusi taksilaki vaikuttaa Alestalon mukaan siten, että alalle tulee uusia yrittäjiä ja matkoille erilaisia tilaustapoja. Syksyyn mennessä esimerkiksi Järviseudulle tulee käyttöön applikaatioita, joilla hoituu sekä kyydin tilaus että maksaminen.

Uusi taksilaki vapauttaa myös taksimatkojen hinnat. Taksamittarit nähdään Alestalon mukaan myös tulevaisuudessa Keskustaksin takseissa.

Palvelua syrjäseudullekin

Taksialalla toimivien yrittäjien huolenaiheena on ollut etenkin haja-asutusalueiden taksipalveluiden turvaaminen.

Kesäkuun loppuun saakka voimassa olevassa vanhassa taksilaissa on ollut asemapaikkavelvoite, jonka mukaan tietylle alueelle taksiluvan saanut yrittäjä on voinut ottaa asiakkaita vain omalta toimialueeltaan. Uusi taksilaki uusine käytäntöineen nähdään Seinäjoen Keskustaksissa mahdollisuutena, josta ollaan innoissaan.

– Me aiomme saada tästä hyvän palvelukonseptin. Kesäkuun aikana koulutamme Seinäjoen sairaanhoitopiirin alueella toimivat yrittäjämme. Haluamme jatkaa syrjäseutujen palvelemista vastuullisesti.

Tulevaisuudessa Keskustaksin yrittäjien autot erottaa mustavalkoisesta logosta. Autojen väritys yhtenäistyy sitä mukaa kun kalustoa uusitaan. Kuljettajille tulee myös yhtenäiset työasut.

– Meillä on tietyt laatuattribuutit eli yhtiön sisäiset laatukriteerit, joita yrittäjät ovat sitoutuneet kirjallisesti noudattamaan. Teemme myös laadunvalvontaa, kertoo Ari Alestalo.

Virpi Poikelin

Edellinen artikkeliLuoma-ahon kylätalolle myönnettiin kuntarahoitusosuus
Seuraava artikkeliVedolla monia ilonaiheita