Mikään fakta ei tue väitettä, että mopojen suurempi nopeus lisäisi turvallisuutta. Kuva: Kaisa Tanskanen/Liikenneturva.

Tiedätkö, onko lapsesi mopo viritetty?

Mopokausi on taas täydessä käynnissä, ja valitettavan moni nuori ajaa viritetyllä kulkupelillä.

Liikenneturva muistuttaa huoltajia siitä, että mopon virittämiseen puuttuminen on välittämistä. Tukea ja tietoa puuttumiseen saa esimerkiksi Liikenneturvan mopovideoista.

Mopojen suurimmaksi sallituksi nopeudeksi on laissa asetettu 45 km/h. Mopojen virittäminen kulkemaan tätä kovempaa on kuitenkin edelleen valitettavan yleistä. Vanhempien on hyvä muistaa, että vähän viritettyä, laitettua tai tuunattua mopoa ei ole. Mopo on aina joko laillinen tai laiton.

– Mopojen nopeuden rajoittaminen ei missään nimessä ole kiusantekoa, vaan sille on selkeät perusteet. Usein rajoituksen vastustajat perustelevat kantaansa turvallisuussyillä, mutta mikään fakta ei tue väitettä, että suurempi nopeus lisäisi turvallisuutta, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.

Virittämisestä kyseleminen mopoilevalta nuorelta on tärkeä välittämisen merkki. On hyvä huomata, että taloudellisen ja inhimillisen vastuun viritetystä moposta kantaa lopulta aina lapsen huoltaja.

– Vanhemmilla on usein suuri luottamus nuoren tietoihin sekä liikennekäyttäytymiseen. Siksi näistä asioista ei välttämättä puhuta kotona tarpeeksi. Puuttuminen on välittämistä, Vuoristo kiteyttää.

Mutta miten asiaan voi puuttua, jos epäilee nuoren mopon olevan viritetty? Tai miten sen voi saada selville? Entä millaisia seurauksia virittämisestä voi olla? Näihin kysymyksiin saa vastauksia Liikenneturvan mopovideoista, jotka on suunnattu nuorten huoltajille.

Viisi vinkkiä turvalliseen mopoiluun:

Tunne liikennesäännöt ja noudata niitä.

Tunne itsesi ja hallitse kulkupelisi.

Ota muut tielläliikkujat huomioon.

Käytä sopivan kokoista ja ehjää kypärää ja kiinnitä hihna. Myös matkustajan on käytettävä kypärää.

Muista ennakoiva ajotapa: nopeus tilanteen mukaan, tarkkaile kokonaistilannetta, älä yllätä ja pidä turvaväli.