-6.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Nelimarkka-museossa vilkas luokkaretkikevät

Nelimarkka-museossa on vieraillut kevään 2018 aikana 61 koulaisryhmää eli yli 1250 oppilasta Evijärveltä Isojoelle ekaluokkalaisista lukiolaisiin. Kahden tunnin museovierailu sisältää opastuksen Eero Nelimarkan pysyvään näyttelyyn tai museon noin neljä kertaa vuodessa vaihtuvaan näyttelyyn, mehutarjoilun ja työpajan.

Työpajassa toteutetaan näyttelyn teemaan pohjautuva oma taideteos, jonka saa lähtiessä mukaan.
Työpajan sisältö vaihtuu joka näyttelyn yhteydessä ja pajassa pääsee kokeilemaan erilaisia tekniikoita ja taiteen tekotapoja.

MAINOS

Päättyneen Helmiä ja harvinaisuuksia -näyttelyn yhteydessä oppilaat ovat esimerkiksi saaneet suunnitella oman taidenäyttelyn kollaasitekniikalla. Viime aikoina työpajoissa on myös piirretty muotokuvia yhdellä viivalla, rakennettu miniatyyrilavastuksia sekä maalattu luonnon elintarvikeväreillä kuten mustikalla ja kurkumalla.

Vierailuja järjestetään ympäri vuoden, mutta erityisesti luokkaretkiaika on ollut vilkasta. Kouluryhmiä on saapunut ympäri Etelä-Pohjanmaata, mutta myös maakunnan ulkopuolelta. Esimerkiksi Karstulasta vierailulla kävi tokaluokka, joilla oli mukana kummimummot- ja papat. Koululaiset kertoivat vierailusta:

– Kun me lähdettiin, kaikki oli innoissaan. Vihdoin oltiin perillä. Me mentiin sinne niin paljastui kaunis näky. Se oli maailman kaunein taulu, tykkäsin siitä tosi paljon. Ja sitten se paras kohta maalaaminen. Maalattiin omat taulut. Minä maalasin Ellan kanssa ja kummimummo oli katsomassa. Sitten lopuksi kirjoitettiin nimet vieraskirjaan. Kaikista parasta oli se kun linkissä syötiin eväät.(Onni Laitinen 2B)

– Sitten kun menimme kierrokselle sillä oli hienoja teoksia. Mutta kaikista eniten pidin ruusumaalauksesta. Sitten menimme yläkertaan katsomaan lisää teoksia. Sitten menimme syömään. Sitten laitoimme nimet vieraskirjaan. Sitten menimme maalaamaan mustikalla, kurkumalla, kahvilla ja elintarvikevärillä. Sitten lähdimme pois. (Kiia Perhonen 2B)

Nelimarkka-Rahasto korvaa Etelä-Pohjanmaan alueelta tulevien kouluryhmien matkakulut museolle ja mahdollisuuteen onkin tartuttu innokkaasti.

Jo museon perustajan Eero Nelimarkan toiveena oli tarjota tasapuolinen mahdollisuus saada taidekasvatusta myös Etelä-Pohjanmaan alueella.

Museovierailuun yhdistetään usein käynti uimahallissa, keilaamassa, ruokailemassa tai ostoksilla, joten Alajärvi ja sen palvelut tulevat pienille museovieraille tutuiksi laajemminkin.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät