Koulukuraattorit kokoontuivat Alajärvellä

Entisen Vaasan läänin alueella työskentelevät koulukuraattorit kokoontuivat viime viikolla Alajärvellä. Noin 20. kerran järjestetty kokoontuminen pidettiin nyt ensimmäistä kertaa Alajärvellä. Alajärvellä ja Vimpelissä koulukuraattorina työskentelevä Sanna Korjonen kertoo, että alueen koulukuraattorit ovat kokoontuneet perinteisesti koulujen ensimmäisellä kesälomaviikolla.
– Koulukuraattorien kesäpäivien tarkoituksena on verkostoituminen, ammatillisten asioiden käsittely ja kuulumisten vaihtaminen.

Punaisen Tuvan Viinitilalla pidetyn tapahtuman avasi Järvi-Pohjanmaan sivistystoimenjohtaja Esa Kaunisto, jonka aiheena oli oppilashuoltolaki. Alajärven perheneuvolan sosiaalityöntekijä ja lastenvalvoja Sari Vesala luennoi aiheesta Vakauttamista perheeseen ja arkeen – kriisi- ja traumanäkökulma.

MAINOS

Yhteisen työskentelyn aikana koottiin kartalle kuntien oppilasmääriä ja kuraattorimääriä.
– Kuraattorien määrä vaihtelee kunnittain. Alajärven, Vimpelin ja Soinin alueella on 2,6 koulukuraattoria, Seinäjoella kymmenen. Kokkolassa 11, summaa Korjonen.

Kesäpäivän aikana tehtyjen laskelmien mukaan yhdellä koulukuraattorilla on 600–1 000 oppilasta. Se on alan ammattilaisen näkökulmasta aika paljon ja omalta osaltaan heijastuu koulukuraattorin työhön.
– Yleinen näkemys oli, ettei yhteisölliseen oppilastyöhön meinaa riittää aika.

Korjosen mukaan melko monessa kunnassa on koulukuraattoreilla sama huoli: oppilaiden pahoinvointi on lisääntynyt ja se näkyy kouluissa.
– Mikä maailmalla näkyy, näkyy myös meidän kouluissa.

Koulukuraattorien kesäpäivän osallistujat saivat nauttia myös ohjelmasta. Alajärven ja Lehtimäen toimintakeskusten Rohkiat-ryhmä esitti musiikillista ohjelmaa. Lisäksi Anneli Paavola toi tilaisuuteen sirkustyöpajan ja esityksiä.

Virpi Poikelin

Exit mobile version