-14.5 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

Järvinet haluaa kehittyä edelleen

Vuonna 2002 perustettu Järvinet Oy on perustamisestaan lähtien tarjonnut kunnille ICT-palveluja. Yhtiön perustajina olivat Alajärven kaupunki ja Evijärven, Lappajärven, Soinin ja Vimpelin kunnat. Tänä päivänä yhtiön osakkaita ovat perustajakuntien lisäksi Kauhavan ja Ähtärin kaupungit, Kuortaneen kunta, Järviseudun koulutuskuntayhtymä, Kuntayhtymä Kaksineuvoinen ja Millespakka Oy.

Tänä päivänä Järvinet tarjoaa IT- ja tilitoimistopalveluiden ohella myös tietoturvavastaavan palveluita, joita kaikki osakaskunnat käyttävät. Yhtiö laajensi toimenkuvaansa tilitoimistopalveluihin vuonna 2009. Nyt Järvinetin palveluksessa on 26 henkilöä. Toimipisteitä on kolme: Alajärvellä, Lappajärvellä ja Kauhavalla. Alajärvellä ja Lappajärvellä tuotetaan ICT- ja tilitoimistopalvelut. Kauhavalla on puolestaan ICT-palvelupiste.

MAINOS

Järvinet muutti toukokuun alussa Alajärven Hoiskosta kaupungin keskustassa sijaitseviin, Nordealta vapautuneisiin tiloihin. Perjantaina vietettiin avoimien ovien päivää, jonka aikana Järvinetin osakkaat, yhteistyökumppanit ja naapurit eli lähellä olevien yritysten edustajat pääsivät tutustumaan uusiin tiloihin.

Avoimien ovien päivään tultiin läheltä ja vähän kauempaa. Alajärven koulutoimistosta uusiin tiloihin kävivät tutustumassa talouspäällikkö Merja Hannulabacka-Mäki ja toimistosihteeri Aila Keski-Sikkilä.
– Olemme tehneet Järvinetin kanssa yhteistyötä esimerkiksi osto- ja myyntireskontraan, palkkalaskentaan ja kirjanpitoon liittyen. Yhteistyö on mutkatonta, kertoo Merja Hannulabacka-Mäki.
Järvinetin edustaja on myös mukana Alajärven kaupungin taloustyöryhmässä.

Vahva ammattitaito

Vuonna 2002 ICT-yhtiöksi perustetun Järvinetin palveluksessa oli seitsemän henkilöä. Yhtiön perustamisesta lähtien sen toimitusjohtajana työskennellyt Matti Honkakoski kertoo, ettei Järvinetin tapainen niin sanottu inhouse-yhtiö ole mikään tavattomuus. Inhouse-yhtiössä sen omistajat voivat ostaa yhtiöltä palveluita niitä kilpailuttamatta.
– Vastaavanlaisia palvelukeskuksia on maassamme kymmeniä. Yhtiöitä on erikokoisia. Me olemme pienimmästä päästä. Liikevaihtomme on kolme miljoonaa euroa, kun suurimmilla se on noin 60 miljoonaa.

Honkakosken mukaan Järvinetin vahvuus on siinä, että kun lisätään ammattitaitoa, se heijastuu omistajiin, ja pystytään hoitamaan omistajien tarvitsemia palveluita entistä enemmän. Yhtiössä halutaan olla lähellä asiakasta.

ICT-asiantuntija Ville Virtala tuli Järvinetille ensimmäisen kerran kesätöihin vuonna 2012. Jamilla tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon ja kaksoistutkinnon suorittanut Virtala suoritti työharjoittelunsa yhtiössä. Neljä vuotta sitten tapahtuneen valmistumisensa jälkeen hän pääsi Järvinetille töihin, suoritti varusmiespalveluksen ja palasi. Työtehtäviään hän kuvailee monipuolisiksi ja vaihteleviksi: on mikrotukea, käyttökoulutusta, järjestelmän ylläpitoa, kevyttä koodausta.
– Ollaan aika tavalla joka paikan höyliä.

Virtala kertoo pitäneensä työpaikan ilmapiiristä jo silloin, kun hän tuli töihin ensimmäistä kertaa.
–Me ICT-asiantuntijat mahdumme työskentelemään samaan huoneeseen. Kahvipöydässä tulee juteltua myös tilitoimistopuolen ihmisten kanssa.

Ville Virtala viihtyy hyvin ICT-asiantuntijan työssään ja työpaikassaan.

Tähtäin kasvussa

Matti Honkakosken mukaan Järvinetin on pakko kasvaa tulevaisuudessa: tähän vaikuttaa muiden muassa se, että ympärillä kaikki keskittyy ja kasvaa.
– Käymme keskusteluja Suupohjan Seutupalvelu Oy:n kanssa yhteistyöstä. Kuntien on pakko pysyä kehityksessä mukana: digitalisaatio on pakko hoitaa, siltä ei voi välttyä.
Järvinetissä puhutaan tänä päivänä paljon robotiikasta. Asiakkaat vaativat robotiikan käyttöä. Palvelut pyritään tuottamaan tehokkaasti: kunnat vaativat tätä. Toimivan robotin saa 5 000–8 000 eurolla.
– Tulevaisuudessa robotti hoitaa rutiinitehtäviä, esimerkiksi ostolaskujen kierrätystä ja palkkapuolen tarkistusta, Honkakoski summaa.
Järvinet Oy:n viimeisin aluevaltaus liittyy sekin digitalisaatioon. Yhtiö rakentaa valokuitukaapeliliittymiä Kauhavalla sekä yrityksille että yksityisille. Tällä hetkellä verkkoa laajennetaan Ylihärmän suuntaan.
– Hyvin on saatu yrityksiä mukaan ja myös joitakin kymmeniä yksityisiä asiakkaita.

Matti Honkakoski on työskennellyt Järvinetin toimitusjohtajana yhtiön perustamisesta lähtien.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät