-3.9 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Omatoimikirjastolla viralliset avajaiset

Lappajärvi siirtyi omatoimikirjaston aikaan lämminhenkisessä virallisessa avajaistilaisuudessa, jota siivittivät musiikki ja runonlausunta. Omatoimikirjaston ensimmäinen käyttäjä oli sivistyslautakunnan puheenjohtaja Juho Korpela, joka demonstroi avajaisiin saapuneille kuntalaisille, kuinka kirjastoon pääsee sisälle omatoimiaikaan.

Avajaistapahtumaan osallistui yli 60 kuntalaista. Paikalle oli saapunut paljon lapsia ja lapsiperheitä, jotka lähtivät kotimatkalle kirjapinojen kanssa.

MAINOS

Toiveet omatoimikirjaston saamisesta Lappajärvelle nytkähtivät liikkeelle lokakuussa 2016, kun kunta haki aluehallintovirastolta avustusta omatoimikirjaston perustamista varten.
– Entisessä YTY-kirjastoverkossa oli jo perustettu omatoimikirjastoja. Aluehallintoviraston myönteinen päätös 20 000 euron avustuksesta saatiin viime vuoden maaliskuussa. Kunta varasi kuluvan vuoden talousarvioon 63 000 euroa omatoimikirjastoa varten, kertaa kirjastonjohtaja Päivi Pippola.

Palvelu paranee

Omatoimikirjastoprojekti aloitettiin remontoimalla inva-WC. Omatoimikirjastoa varten on hankittu muiden muassa lainaus-palautusautomatti, ulkoseinään asennettu kirjautumislaite sekä eteiseen asennettu RFDE-portti. Lisäksi on uusittu kalusteita.

Lappajärven kirjastossa kävi viime vuonna noin 39 500 kävijää. Nousua edellisvuoteen oli jonkin verran. Päivi Pippola toivoo omatoimikirjastolle uusia käyttäjiä esimerkiksi perheistä. Omatoimikirjaston avulla palvelut laajenevat, sillä aikaisemmin kirjastoa ei ole voitu pitää avoinna viikonloppuisin.
– Palvelua kehitetään kuntalaisia varten. Omatoimikirjasto on matalan kynnyksen paikka, painottaa Päivi Pippola.

Kirjastonjohtaja Päivi Pippola valotti tervetuliaispuheessaan Lappajärven omatoimikirjaston taustoja.

Lappajärven kirjastossa omatoimiaika maanantaista perjantaihin kello 9–21 sekä lauantaina ja sunnuntaina 9–18. Henkilökunta palvelee asiakkaita edelleen maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin kello 12–19 ja keskiviikkoisin ja perjantaisin 9–16.
Ennen kuin asiakas voi ryhtyä käyttämään omatoimikirjastoa, hänellä tulee olla kirjastokortti, henkilökohtainen pin-koodi ja hänen on täytynyt hyväksyä omatoimikirjaston käyttöehdot. Henkilökunta rekisteröi asiakkaan omatoimikirjaston käyttäjäksi.

Kuntalaisten olohuone

Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Juho Korpela kertoo lautakunnan olleen yhtä mieltä siitä, että Lappajärven kirjastossa olisi päivittämisen paikka. Naapurikunnissa oli jo ennen Lappajärveä kokemuksia omatoimikirjasotosta.
– Lautakunnassa on keskusteltu paljon kouluasioista, ja nyt saadaan kirjastokin esille.

Korpela katsoo, että omatoimikirjastolla tehdään Lappajärvellä myös imagonkohotus.
– Palvelut kasvavat, vaikka Lappajärvellä on pieni kirjastotoimi ja pieni henkilökunta. Omatoimikirjasto on keino kasvattaa palveluja lisäämättä henkilökuntaa.
Korpela katsoo, että kirjasto on hieno osa kuntalasiten palveluja.
– Lappajärven kirjasto on kaikkien kuntalaisten olohuone, ei mikään pölyinen kirjavarasto.
Tampereen yliopistossa journalistiikkaa opiskeleva Juho Korpela käyttää Lappajärven kirjastoa kurssikirjojen lainaamiseen.
– Aina kun jokin kirja löytyy, sen saa suhteellisen nopeasti. Laina-ajat ovat pidempiä kuin yliopiston kirjastossa.

Kirjasto on kiva

Lappajärven omatoimikirjaston viralliset avajaiset kokosivat kirjastoon kaikenikäisiä kuntalaisia. Ilahduttavaa oli se, että paikalle saapui monia perheitä. Söyringissä asuvat siskokset Helmiina ja Vilma Viinamäki ovat kirjojen ja kirjaston suurkuluttajia. Kirjastossa käydään ainakin kaksi kertaa viikossa.

Vilma (vas.) ja Helmiina Viinamäki aikovat ryhtyä omatoimikirjaston käyttäjiksi.

Lukuharrastukseen hurahtaneet tytöt eivät ole vielä omatoimikirjaston asiakkaita, mutta sellaisiksi aiotaan ryhtyä, kunhan ensin tutustutaan siihen, miten omatoimikirjasto toimii.

12-vuotias Helmiina kertoo pitävänsä Harry Potter -kirjoista.
– Lainaan myös fantasiakirjoja ja jännityskirjoja.
Vilma kertoo puolestaan pitävänsä hevoskirjoista.

Lappajärven kirjasto kerää kehuja siskoksilta. Joskus tytöt antautuvat kirjan vietäväksi kirjastossakin eli lukuhetki omassa lähikirjastossa on kaksikon mieleen.
– Tykkään, kun täällä saa olla tosi rauhassa ja saa lainata kirjoja. Henkilökunta on tosi ystävällinen ja heiltä saa apua, jos tarvitsee, vakuuttaa Helmiina Viinamäki.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät