Vedon lukkari Janne Heimonen joutui perääntymään pystyäkseen vangitsemaan tappoheiton Jymyn ajolähtötilanteessa.

Sisäpelissä Vedon kompastuskivi

Vimpelin Vedon ja Sotkamon Jymyn kuluvan kauden toinen kohtaaminen aiheutti kotijoukkueelle sen kolmannen kolmen pisteen tappion. Jymy haki pisteet jaksoluvuin 0–2 (2–4, 1–3). Vaikka kolmostilanteet menivät 12–18 Jymylle, eivät lukemat anna täyttä kuvaa Vedon sisäpelistä. Pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäen mukaan Veto juoksi Jymyn perässä etenkin sisäpelissä. Hänen näkemyksensä mukaan kotijoukkueen ykköskorin pelaajat – eli kokeneempi kaarti – hävisi 100–0 Jymyn vastaaville virkaveljille. Veto juoksi Kivimäen mukaan Jymyn perässä sisäpelissä.

Kotijoukkueen ykköspalkittu, Sami Haapakoski, komppasi Kivimäkeä toteamalla kudin jääneen piippuun. Kokenut kakkosvahti katsoi, ettei sisäpeli ollut Vedon näköistä.

Vedon sisäpeliä hankaloitti myös Jymyn lukkari Toni Kohonen, joka pelasi kauden parhaimpiin kuulunutta ulkopeliään lautasen äärellä.

Veto kaksi ensimmäistä juoksua tulivat Perttu Ruuskan lyömänä ja Mikko Kanalan tuomana ottelun ensimmäisessä ja toisessa vuoroparissa. Mikko Kanala toi myös Vedon ottelun kolmannen juoksun eli päätösjakson ainokaisen, Janne Mäkelän lyönnillä.

Jos sisäpeli aiheuttikin Vedolle ja 2 398-henkisen yleisön Veto-mielisille ylimääräistä tykytystä, oli ulkopeli jengoillaan. Jymyn juoksut tulivat laadukkailla lyönneillä, mutta kotijoukkueen pelaajat napsivat koppeja ja heittivät tappoheittoja tilanteissa, jotka aiheuttivat pykimistä ja tilanteiden kuivumista Jymyn sisäpelissä. Arttu Ruuska kakkoskopparina ja Elmeri Anttila kolmoskopparina tekivät Sami-Petteri Kivimäen mukaan miehekkään suorituksen. Hienoja ulkopelin yksilösuorituksia nähtiin esimerkiksi Sami Haapakoskelta, Severi Lassilalta, Matias Rinta-aholta ja Mikko Kanalalta. Elmeri Anttilan käsi kävi puolestaan toisen jakson avausvuoron ajotilanteessa ja Antti Korhonen paloi kotipesään.

Virpi Poikelin