1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Eksymisen voi usein ehkäistä – marjareissusta tulee turvallisempi pienin konstein

Vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle kesän marjastus- ja sienestyskausi näkyy usein piikkinä etsintätehtävien määrässä. Muutamalla helpolla konstilla on mahdollista välttää eksyminen ja tehdä omasta marjareissusta turvallisempi, vinkkaa Suomen Punaisen Ristin valmiuskoordinaattori Arsi Veikkolainen.

Viime vuonna elo- ja syyskuu olivat Vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle eli Vapepalle selvästi vuoden vilkkaimmat etsintäkuukaudet. Poliisi hälytti vapaaehtoiset elokuussa 2017 yhteensä 41:een ja syyskuussa 36:een etsintään, kun muina kuukausina hälytyksiä kirjattiin keskimäärin alle 20 kappaletta. Käytännössä etsinnät olivat siis meneillään jossain päin Suomea lähes koko ajan.

MAINOS

– Kesällä liikutaan paljon ulkona ja vieraissa paikoissa niin maastossa kuin taajamissakin, toteaa Vapaaehtoisen pelastuspalvelun valmiuskoordinaattori Arsi Veikkolainen Punaisesta Rististä.

– Silloin myös eksytään helpommin. Kyse on toki vain yhden vuoden luvuista eikä Vapepa kokoa tilastoja etsintöjen syistä, mutta osa kesän ja alkusyksyn hälytyksistä liittyy aina marjastajien ja sienestäjien katoamisiin.

Tänä vuonna lämmin alkukesä houkuttelee marjastajat metsiin jo aiemmin. Veikkolaisen toiveissa on, että tänä kesänä mahdollisimman moni katoaminen jäisi tapahtumatta.

– Aina kyseessä ei toki ole eksyminen. Kuka tahansa voi tarvita apua, jos esimerkiksi kompastuu ja taittaa jalkansa.

Reppuun eväät, kaulaan pilli ja kännykkään virtaa

Veikkolainen kehottaa marjastajaa pakkaamaan reppuunsa ainakin kartan ja kompassin, tulitikut, pienen ensiapupakkauksen, kevyet eväät ja vesipullon. Ladatun kännykän lisäksi varsinkin pidemmälle reissulle voi napata matkaan myös varavirtalähteen. Puhelimeen kannattaa ladata hätäpuhelua varten 112 Suomi -sovellus, jonka avulla hätäkeskus saa tarkan tiedon soittajan sijainnista.

– Kaulaan ripustettava pilli on kevyt ja halpa hengenpelastaja, Veikkolainen vinkkaa. – Pilliin jaksaa puhaltaa väsyneenäkin ja sen ääni kantaa kauas.

Jo ennen reissua kannattaa kertoa jollekin läheiselle tai majapaikkaan, minne on menossa ja milloin aikoo tulla takaisin. Karttaan ja reittiin kannattaa tutustua etukäteen. Samalla kartasta voi valita itselleen niin kutsutun hätäsuunnan: pääilmansuunnan, johon kulkemalla päätyy esimerkiksi järven rantaan tai tielle. Rantaa tai tietä seuraamalla pääsee takaisin ihmisten ilmoille.

– Jos eksyy, kannattaa istua hetkeksi alas, rauhoittua ja pohtia, mistä tuli. Jos suunta ei hahmotu lainkaan, voi lähteä ennalta valitsemaansa hätäsuuntaan, Veikkolainen ohjeistaa.

– Liikkeelle kannattaa joka tapauksessa lähteä vasta, kun tietää varmasti, minne on menossa. Jos on loukkaantunut, usein on järkevää jäädä paikoilleen odottamaan apua.

Vapepa on vapaaehtoisjärjestöjen verkosto

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on Suomen Punaisen Ristin koordinoima 52 järjestön verkosto, jonka koulutetut hälytysryhmät tukevat viranomaisia paljon auttajia vaativissa tilanteissa. Useimmin Vapepa hälytetään kadonneen ihmisen etsintään, mutta vapaaehtoisia tarvitaan myös esimerkiksi antamaan henkistä tukea tulipalon jälkeen ja auttamaan laajamittaisissa evakuoinneissa.

Vuonna 2017 viranomaiset hälyttivät Vapepan kaikkiaan 416 hälytystehtävään. Hälytyksistä lähes puolet oli kadonneen etsintöjä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät