Jani Ojala kuvaa luontoa taitavasti. Kuvassa vesistöä Virtain seudulta.

Jani Ojalan luontokuvia esille Soinin kirjastoon

Soinin Jokivarrella asuva Jani Ojala innostui valokuvauksesta Norjan kalastusmatkoilla takavuosina.

Norjalainen maisema ikuistettiin GoPro -kameralla, mikä laitettiin veneeseen tai lippikseen.

Mutkitteleva Kuninkaanjoki kuvattuna usvaisen sään aikana Drone-kopterikameralla.

– Olen itse opiskellut kameran käyttöä. Usein ihmiset kysyvät, mikä kamera sinulla on. Totta kai kamerallakin on merkitystä, mutta suurin tekijä on sen oikeaoppinen käyttö. Kaikkiin tilanteisiin ja olosuhteisiin on kamerassa omat säädöt ja asetukset. Kuvaaminen on taitolaji. Taidon osaaminen punnitaan onnistuneena kuvana, kertoo Ojala.

– Pohjoisessa on hienoja kohteita. Käyn reissuilla Norjassa ja Suomen pohjoisessa. Kuusamon seutu on mielenkiintoista kuvattavaa. Vesistöt ja vaaramaisemat antavat kuvaukselle hienoja mahdollisuuksia.
Soinilaista luontokuvausta on suunnilleen puolet Ojalan kuvista.

– Tykkään kuvata paikallista luontoa. Olen maaseudun ihminen, eikä minusta helpolla saa kaupunkilaista. Maaseutu on lähellä sydäntäni. Usvainen metsä tai pellot kiemurtelevine jokineen ovat mielekkäitä kuvauspaikkoja. Soinissa olen kuvannut paljon Vuorenmaassa, Kuninkaanjoella ja Hankasella. Tähtien kuvaaminen talvipakkasella vaatii enemmän perehtymistä, selvittää Ojala.

– Suomen neljä vuodenaikaa on hieno asia. Samasta paikasta saa aivan erilaisia luontokuvia eri vuodenaikoina. Aamu-usvat syksyisin ovat mielenkiintoisia kuvaustilanteita.

Drone-kopterikameraa Ojala on käyttänyt lähinnä luontovideoiden kuvaamiseen.

– Järjestelmäkameralla videokuvan tekemiseen en ole lähtenyt. Kuvista pystyn tekemään A3-kokoisia tulosteita, jotka kehystän tarvittaessa.

Jani Ojalan luontokuvanäyttely avautuu Soinin kirjaston näyttelytiloissa tiistaina 31.7. avajaisilla kello 18. Avajaisissa on esillä Ojalan kamerakalustoa ja kahdeksan minuutin luontovideo. Video esitetään vain avajaisissa. Esillä on myös 22 luontokuvaa, joista suurin osa on Soinista. Osa kuvista on myös myynnissä. Näyttely kestää elokuun loppuun saakka.

Rami Puro