-9.1 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Ankkureiden voittoputki jatkuu

Miesten Superpesiksen runkosarjan viimeisellä kierroksella Alajärven Ankkurit isännöi Ykköspesikseen putoavaa Oulun Lippoa. Kolme sarjapistettä Ankkureille tuottanut ottelu päättyi 2–0 (4–3, 3–0). Voitollaan Ankkurit paranteli sijoitustaan yhdellä pykälällä – kahdenneksitoista – kun Haminan Palloilijat hävisi kotonaan Kiteen Pallolle jaksoin 1–2. Ankkurit saalisti kaikkiaan 32 pistettä, HP 29.

Kotijoukkueen sankareita olivat avausjaksolla kunnarin lyönyt ja ottelussa kolme juoksua tuonut Mikael Penninkangas, kaksi juoksua tuonut Rami Mäkinen ja neljä kertaa kotiuttanut Sami Mikkolanaho sekä lautasen ääressä juoninut ja yhden juoksun lyönyt Ville Väliaho. Väliahon iltapuhteeseen kuului muiden muassa avausvuorossa Lipon mahdollisen johtojuoksun estäminen ja kärkietenijän irrottaminen kolmoselta.

MAINOS

Henki päälle

Ankkurit sai juoksuhanansa auki avausvuoron tasoittavallaan. Lippo pudotti kahden palon ajolähtötilanteen. Ville Väliaho hassutti lyönnillään ajon pudottanutta kolmoskoppari Ari Lankista. 748 katsojaa seurasi huolestuneena Lipon sisäpelivirettä, joka tuotti ensin kaksi juoksua toisessa vuorossa ja kolmannessa vuorossa vielä kolmannen eli tilanteeksi 1–3. Myös vieraiden ulkopeliin tuli onnistumisia.

Kotijoukkue sai kuitenkin hengen ja palottoman ajolähdön päälle. Kavennus 2–3:een tuli Sami Mikkolanahon lyönnillä, tuojana kunnostautui Mikael Penninkangas. Juoksua avitti Lipon lukkari Kalle-Tapio Huusko, jolla ei pysynyt pallo hallussa. Viljo Sillanpään kumura yllätti kakkoskoppari Oskari Salmelan: tilanne tasoittui 3–3:een. Voittojuoksun iski lyönnit aloittanut Mikael Penninkangas kolmoskopparin yllättäneellä kumurallaan.

Penninkankaalla unelmapeli

Kotijoukkueen buusti ei jäänyt tauolla pukukoppiin vaan heti jakson aluksi saatiin ajolähtö ja tilanteeksi 1–0 Sami Mikkolanahon lyömänä ja Manu Haukkalan tuomana. Joukkueet kehittelivät kolmostilanteita melko tasaiseen tahtiin, mutta vasta kolmannessa vuorossa saatiin seuraava juoksu tulostaululle: sen löi Mikkolanaho ja toi ykköspalkittu Mikael Penninkangas, jolla oli mailan varressa sataprosenttinen päivä (kärkilyönnit 10/10). Mikkolanaho ja Rami Mäkinen taituroivat kotijoukkueen neljännen juoksun.

Vierasjoukkueen parhaaksi arvioitiin avausjaksolla kunnarin lyönyt Niko J. Korhonen. Mikael Penninkankaan lisäksi Ankkureista palkittiin Sami Mikkolanaho. Penninkangas luonnehti päivän ottelua itselleen unelmapeliksi.
– Tuntui, että sisällä oli meillä tukkoista ja meillä oli paikkoja. Tärkeintä oli, että otettiin kolmen pisteen voitto ja kotietu Superpesis-karsintoihin. Parannettavaa jäi.

Kotijoukkueen pelinjohtaja Risto Ojanperä kertoi joukkueen ounastelleen etukäteen, että Lippo haluaa lopettaa sarjan pirteästi ja että jos Ankkurit on uneliaana, tulee vaikea peli.
– Ja se oli sitä. Ensimmäisen jakson toisen vuoron jälkeen Aki Orava otti joukkuetta reppuselkään ja veti erittäin hyvän ulkovuoron. Hyvä suoritus tällaiseen peliin, johon on äärimmäisen vaikea asennoitua siinä suhteessa, että tällaista peliä ei saa hävitä jatkosarjan tilannetta ajatellen.

Ojanperä valottaa joukkueen sopineen etukäteen, ettei se seuraa Hamina–Kitee-ottelun etenemistä. Ottelun syöttötuomari Ari Kiviniemi paljasti kuitenkin tauon jälkeen, että Kitee oli voittanut ensimmäisen jakson.
– Lippo teki meille palveluksen pelaamalla ensimmäisellä jaksolla hyvin – ja me olimme ahdingossa. Sitähän ne seuraavat pelit tulevat olemaan, että pitää pystyä sietämään heikkojakin hetkiä. Ja joukkueessa pitää olla se joku, joka pystyy ottamaan joukkuetta reppuselkään.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät