-5.9 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Katajamäki sarjan ykköspaikalta F-rallisarjan finaaliin

Kosti Katajamäki kartanlukijanaan Ari-Pekka Hautanen ajoivat järkevän ajon lauantaina Kiteellä ajetussa F-rallisarjan osakilpailussa.

Katajamäki ja Hautanen kellottivat koko kilpailun ajan tasaisia erikoiskoe aikoja oman luokan sijoille kaksi-neljä. Ensimmäiselle erikoiskokeelle tuli pohja-aika. Maalissa kaksikko oli nuotista ajavien yleiskilpailun kolmas sekä oman luokan toinen.

MAINOS

Katajamäki starttaa kauden päättävään Rantaralliin Mynämäelle kahden pisteen johtoasemassa. Epävirallisen laskelman mukaan vain toisena oleva Markus Hellström voi uhata Katajamäen sarjavoittoa.

Kilpailun voitti samassa luokassa ajava Vesa Hirvonen, jolle Katajamäki jäi 19,7 sekuntia. Toiseksi ajoi eri luokassa kisannut Jesse Turunen. Alajärveläinen oli varsin tyytyväinen päiväänsä Kiteen vaativilla ralliteillä.

– Pidän tätä Kiteen osakilpailua oman suorituksen kannalta kauden parhaana tähän asti. Auto on kilpailun jälkeen ehjä ja on nyt hyvissä säädöissä.

– Sanoisin, että edes aktiiviurallani ei ajettu niin auton suorituskyvyn äärirajoilla, kun nyt Kiteellä, Haastoin vielä toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Hirvosen, mutta ajettuamme sinne saman ajan hänen kanssa, päätin ajaa viimeisen erikoiskokeen varman päälle. Otin vauhdin täysin pois, Katajamäki totesi.

– Toisella erikoiskokeella tein yli pitkän hypyn ja mahtui mukaan muutamia tilanteitakin ajossa, mutta tietä pitkin tultiin koko kisa, Katajamäki kuvaili.

Järviseudun Urheuiluautoiljoita edustava Katajamäki tunnetaan myös taitavana auton säätäjänä.

– Raision osakilpailuun tuli BMW:hen uusi alusta, jonka säätäminen ei heti onnistunut. Alusta oli liian pehmeä. Auto kallisteli ja huojui. Saimme testeissä iskunvaimentajien säädöillä auton todella paljon paremmaksi ajaa, Katajamäki kuvaili. Katajamäki lähtee lokakuun 6. päivä ajettavaan Rantaralliin sarjan voitto mielessä.

-Arkeni ei siitä muutu, jos voittoa ei tule, mutta mieluummin sitä aina kuitenkin voittaa, kun siihen on mahdollisuus, Katajamäki miettii.

Vesa Rauhala

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät