-1.4 C
Alajärvi
lauantai 11.5.2024
MAINOS
MAINOS

Soinin uudistettu kuntorata testissä

Vauhdikkaan estejuoksun voittajaksi selvinnyt Korkkarit -joukkue ylittämässä autoestettä. Kaksvitoset -joukkue hengitti suunnilleen voittajien niskaan.

Soinin keskustaajamassa toteutettiin kuntoradan valaistuksen uusiminen ja uuden purun ajaminen Soinin Sisun hankkeena.

Valot Kuntoon -hankkeen kustannusarvio oli noin 80000 euroa ja hanke toteutettiin Soinin Sisun hallinnoimana Kuudestaan ry:n hankkeena.

MAINOS

Hankevetäjä Kari Laasala totesi, että hanketta ovat olleet tukemassa monet yrityksetkin.

– Pihlajalinna lähti hankkeeseen päätukijaksi. Osuuspankki ja Kohiwood ovat hankkeessa myös vahvasti mukana.

– Kohiwood lahjoitti seitsemän rekkakuormallista purua, jota ajettiin talkoilla 2,3 kilometrin matkalle. Valaistus hoidettiin jo viime vuoden puolella. Uudet LED-valaisimet valaisivat hiihtäjille reittiä jo viime talvena. Kaapelointi tehtiin maakaapelilla.

Kuusiolinna Terveys Oy:n toimitusjohtaja Tero Järvinen kertoi, että yritys on mukana terveyshankkeessa edistääkseen ihmisten terveyttä ja siten kulutkin saadaan pidettyä kurissa.

– Tänne on kyltistä huolimatta edelleen vapaa pääsy ja radalle toivon ahkeraa ympärivuotista käyttöä.

Soinin kunnan sivistystoimenjohtaja Kati Tiala totesi, että neljän kuukauden aikana hän on tullut huomaamaan, että Soinissa on tekemisen meininkiä monella saralla.

Esteradalla hauskaa liikuntaa

Kestävyysjuoksija Jarkko Järvenpää kehui kuntorataa erittäin hyväksi. Päivälenkin kuntoradalla tehnyt Järvenpää kehotti yhdessä Kari Laasalan kanssa radalle ahkeraa käyttöä.

Avajaispäivänä Sisu järjesti eri jaostojen kanssa esteradan, missä kilpailtiin neljän henkilön joukkueina.

Reitillä oli renkaissa juoksemista, auton yli kiipeämistä, saippualiukua ja monia muita esteitä uudistetun reitin varrella.

Kymmenen joukkuetta lähti yhteislähdöllä liikkeelle. Tiukan kisan voittoon ylsi Korkkarit -joukkue, jossa kisailivat Korkeakankaan perheestä Tahiti, Tiara, Tiitus ja Katriina Korkeakangas. Tiukan vastuksen antoi Kaksvitoset -joukkue, jossa kisailivat Heidi Huvila, Petra Viirumäki, Sirpa Haukilehto ja Taina Vuorenmaa.

Mukana oli ilahduttavasti nuorten kokoamia joukkueita. Kisailijoiden lähdön jälkeen yksittäiset kuntoilijat lähtivät myös radan kiertoon. Päivän mittaan reitin kiersikin satakunta kuntoilijaa.

Lenkin kahdesti kiertänyt 86-vuotias Unto Hankilanoja totesi, että kuntoradan linjan välilenkki on sopiva, koska siinä on sopivankokoisia mäkiä noustavaksi. Mukana kuntoilutapahtumassa oli myös kilpajuoksija ja Pihlajalinnan lääkärien rekrytoinnin aluevastaava Jarkko Järvenpää.

– On hienoa, että tällaista talkoohenkeä teiltä Soinista löytyy. Maasto on sopivaa kaikenikäisille ja purupohja antaa loistavat olosuhteet myös jalkaongelmista omaaville, kertoi viime kevään SM -maastojen kaksinkertainen suomenmestari.

Sisun pyöräilyjaosto oli tuonut paikalle maastopyöriä testattaviksi. Kuntoilun jälkeen urakka palkittiin herkullisella täytekakkutarjoilulla.

Rami Puro

Estekisassa oli mukana kaikkiaan hienot kymmenen joukkuetta. Voittajat oikealla.

 

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät