0.9 C
Alajärvi
maanantai 06.5.2024
MAINOS

Osuuspankilta kymppitonnin shekki 150 vuottaan juhlivalle Alajärvelle

Alajärven kaupungin edustajat saivat tiistaina vastaanottaa Alajärven Osuuspankin lahjoittaman 10000 euron shekin käytettäväksi kaupungin 150 -vuotisjuhlien järjestelyihin.

Juhlaa onkin luvassa syyskuun koko viimeiseksi viikoksi huipentuen kaikille avoimeen Marko Maunukselan konserttiin Kitrolla sekä kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen vierailuun.

MAINOS

Osuuspankin pankinjohtaja Markku Pelkonen kertoo, että tausta lahjoitukselle on siinä, että osuuspankeilla on paitsi liiketoiminnallinen, myös yhteisöllinen rooli. Asiakkaiden omistamana pankkina se haluaa olla tukemassa omaa yhteisöään.

Toimialueellaan Alajärven Osuuspankki tukeekin monia järjestöjä ja yksilöurheilijoita, järjestää tilaisuuksia ja on vahvasti mukana paikallisissa tapahtumissa. Siksi luontevaa olikin myös lähteä tukemaan Alajärven kaupungin 150 -vuotisjuhlien järjestelyä.

Pelkonen ja pankin toimitusjohtaja Jari Leivo kertoivat, että raha annettiin kaupungille vapaaseen käyttöön, mutta sillä toiveella että mahdollisimman moni alajärveläinen pääsisi osalliseksi siitä, mihin raha käytetään.

Alajärven kaupungin puolesta lahjoitusta vastaanottivat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Palmu, valtuuston puheenjohtaja Antti Joensuu, kaupunginjohtaja Vesa Koivunen sekä vt. hallintojohtaja Sanna Matintupa.

Sari Palmu totesi kiitoksissaan, että 150 -vuotisjuhlaa on päätetty Alajärvellä juhlia syyskuun viimeisen viikon ajan. Tavoitteena on tarjota jokaiselle jotain ja kaikki maksutta. Marko Maunukselan konsertti on tästä hyvä esimerkki.

Viikon aikana kaupunkilaiset pääsevät mm. uimahallille ja kuntosalille maksutta, samoin museoon. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen vierailee viikon loppupuolella lauantaina.

Antti Joensuu painottaa, että kaikki viikon tapahtumat ovat maksuttomia ja ne on suunnattu eri-ikäisille. Myös yrityksissä on omaa juhlaohjelmaa ja Vesa Koivunen toivookin, että jos vielä jossain yrityksessä herätään järjestämään jotain juhlaa syyskuun viimeiselle viikolle, kannattaa olla pikimmiten yhteydessä Sanna Matintupaan.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät