-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Vedon sihti kateissa Joensuussa

Vimpelin Veto kärsi toisen tappion Joensuun Mailalle miesten Superpesiksen välierissä lukemin 1–0 (3–0, 1–1). Vierasjoukkueelle kirjattiin yksi juoksuun johtanut onnistuminen. Kotijoukkueen aseena oli etenkin ulkopeli. JoMa vei kolmostilanteet 17–10. Joensuulla on nyt kaksi voittoa välieräsarjassa. Kolmella voitolla etenee finaaleihin.

JoMa vei avausjakson, vaikka numeroiden valossa ei mistään rökälevoitosta ollutkaan kyse. Avausjaksolla kotijoukkueen juoksuista kolme löi Vimpelissäkin onnistunut Aleksi Rautiainen. Juha Niemi onnistui kerran. Vedolla oli avausjaksolla vain yksi, paloksi kuivunut kolmostilanne, kun taas kotijoukkue taituroi 11 kertaa miehen kolmoselle.

MAINOS

Toinen jakso tarjoili jännitystä koko rahan edestä. Veto pystyi petraamaan sekä sisällä että ulkona ja sai kahdeksan kolmostilannetta. Jakson avausjuoksun löi kotijoukkueen Juha Niemi kolmannen tasoittavalla. Neljännen aloittavalla yhden palon ajolähtöä purkanut Perttu Ruuska kotiutti pelaavaan kokoonpanoon paluun tehneen Olli Heikkalan. Juoksun tuottanut lyönti kairattiin kakkospolttaja Tuomas Jussilan tontilta.

Janne Mäkelälle tarjoutui tilaisuus viedä joukkueensa johtoon. Ajolähtöä purkamaan asettunut kaksinkertainen lyöjäkuningas löi viimeisellään hudin. Vedon hyökkäys laimeni kahteen paloon ja ottelun päätösvihellykseen. Vedon parhaana palkittiin kakkosvahti Arttu Ruuska. Kakkospalkinnon sai Olli Heikkala.

Välieräsarjan seuraava kohtaaminen on maanantaina Saarikentällä ja alkaa kello 17. Kupletissa on selvät sävelet: Veto tarvitsee voiton, jotta välieräsarja ja taistelu finaalipaikasta jatkuisivat. Ruudun haastattelema Vedon pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki totesi, että hänellä on 110 prosentin luotto siihen, että Veto tulee ja kääntää ottelusarjan.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät