-8.7 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Kitrolla tarjolla pesäpallotrilleri

Alajärven Kitron pesäpallostadionilla pelataan torstaina 6.9. kello 16.30 alkaen jännitystä huokuva Alajärven Ankkureiden ja Manse PP:n välinen kohtaaminen. Miesten Superpesiksen karsintasarjan ottelun panoksena on paikka Superpesiksessä kaudelle 2019 ja edessä on viides ja ratkaiseva ottelu.

Molemmat joukkueet ovat marssineet voittoon kotikentällään eli kotitaika on pitänyt ja kotiyleisön edessä on onnistuttu. Kahdessa karsintasarjan ottelussa on jouduttu turvautumaan supervoropariin: kerran Kitrolla ja kerran Kaupissa. Otteluparin kohtaamiset ovat vetäneet hyvin myös yleisöä. Lauantaina Kitrolle oli saapunut 1 561 ja sunnuntaina Kauppiin 1 418 henkeä. Torstaina odotetaan 2 000 katsojan rajan rikkoutumista. Manse PP:n faneja saapuu Kitrolle sekä linja-autolla että henkilöautokyydein eli Kitron lehtereille on odotettavissa aitoa pesistunnelmaa ja kannustusta molemmille joukkueille.

MAINOS

Tärkeä tunnetila

Kotijoukkueen Aki Orava sanoo, että ottelu voi ratketa siihen, kumpi joukkue hallitsee tunnetilan. Hän muistuttaa, että kahden joukkueen pelaajat tuntevat hyvin toisensa.
– Ottelun aikana voidaan tuntea pelkoa ja jännitystä. Kummalla joukkueella on useampi pelaaja, joka osaa keskittyä olennaiseen eli kyseiseen hetkeen, on vahvoilla. Näitä asioita ovat esimerkiksi väärien huutaminen, eteneminen ja varmistaminen.

Ankkureiden vahvuudeksi Orava mainitsee etenkin ulkopelin.
– Meillä on myös lyöntivoimaa ja läpilyöntipotentiaaliakin.

Monessa kovassa paikassa uransa aikana ollut Orava näkee ottelun hienona mahdollisuutena joukkueen nuoremmille pelaajille, jotka pelaavat muun joukkueen tapaan seuralle ja Alajärvelle.
– Jos haluaa kasvaa voittajaksi, tämä on se hetki. Pitää tehdä voittavia suorituksia ja uskaltaa laittaa itsensä likoon, kokenut pelaaja kannustaa.

Myös Ykköspesiksen Elokuun pelaajaksi valittu Ville Hotakainen nostaa omassa arviossaan esille tunnetilan merkityksen.
– Ottelu ratkeaa varmasti siihen, kumpi osaa kanavoida tunnetilat pelin voittamiseen tarvittavalla tavalla. Perussuoritukset täytyy tehdä hyvin eli ihmeellisyyksiä ei ottelu tule vaatimaan.

Aki Orava tunnustaa, että sunnuntaina Manse PP oli ottelussa parempi joukkue. Omalta joukkueeltaan hän odottaa, että aletaan lyödä paremmin ja uskalletaan tehdä tavallisia suorituksia.
– Näpit ja kovat on saatava paremmiksi ja lyöntiratkaisut selkeämmiksi. Ottelun suhteen olen luottavaisen odottavainen. Olisi hieno tapa viedä peli ja lopettaa kausi kotiareenalla.

Hienoja pelejä

Seinäjoen Maila-Jussien kasvatti Ville Hotakainen kertoo joukkueensa kirjoittaneen kuluvalla kaudella hienoa tarinaa. Suora nousu Superpesikseen ei onnistunut, mutta joukkue on tarjonnut kannattajilleen isoja pelejä. Ykköspesiksen välierässä kaatui Puijon Pesis otteluvoitoin 3–2.
– Joukkue on täynnä kovia urheilijoita. Meistä on kuoriutunut oikeanlainen, pelimiehiä täynnä oleva joukkue.

Hotakainen kertoo olevansa tyytyväinen, että siirtyi täksi kaudeksi Tampereelle. Samalla sisäpelirooli vaihtui vaihtajasta kotiuttajaksi.
– Olen joutunut haastamaan itseni ja se on tuonut lisää virtaa ja puhtia, 29-vuotias Hotakainen kertoo.

Ankkureiden oma kasvatti, Santeri Särkinen, odottaa torstain ottelusta tiukkaa vääntöä ja sitä, että Ankkurit on pelissä kovempi joukkue ja hoitaa voiton kotiin. Omasta ja joukkueensa puolesta hän toivoo, että yleisö kannustaa kovaa ja nauttii pelistä joukkueen kanssa.
– Manse PP:n kannattajat tuovat tunnelmaa lisää. Meidän kannattajia oli sunnuntaina Tampereella seuraamassa ottelua.

Särkinen kertoo Ankkureiden valmistautuneen sunnuntain jälkeen eli alkuviikosta torstain otteluun omalla tavallaan. Keskiviikon ohjelmassa on yhteinen peliin valmistava treeni. Torstaina on vuorossa pelipäivän treeni.
– Omia suorituksia pitää parantaa, se riittää voittoon. Torstai on meidän mestaruus, Särkinen uskoo.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät