1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Juhlavuoden Arpaisten patikka lauantaina

Arpaisten patikka on tänä vuonna 24. kerran. Kunnan juhlavuoden kunniaksi patikoijille on luvassa mitali nauhalla, jossa on kunnan vaakunan värit.

Soinin kunnan liikuntatoimen, Saurunseudun maa- ja kotitalousseuran ja Parviaisen kyläyhdistyksen organisoima on retki tulevana lauantaina. Reittivaihtoehtoja on kolme erimittaista. Lyhyin reitti lähtee Läskilammelta. Keskimmäinen reitti lähtee korkealta Löytömäestä. Matkaa kertyy 19 kilometriä. Pisin matka, 28 kilometriä, lähtee Arpaisilta.

MAINOS

– Viime vuosina osallistujia on ollut reilut 200. Otetaanpa tavoitteeksi tänä vuonna 250 retkeilijää. Kunnostustöitä on tehty reitin varrella. Viime vuosina palaute on ollut retkestä positiivista, kertoo kunnan liikuntasihteeri Janne Kujala.

Retken hintaan sisältyy aamun linja-autokuljetus lähtöpaikalle kello 9, mehupisteet, hernekeittoruokailu Kaihiharjulla, sauna sekä uinti liikekeskuksessa, palkintoarvonta, kunniakirja sekä kaikille osallistujille Soinin kunnan 150-vuotismitali.

Kaikkien osallistujien tulee käydä ilmoittautumassa Yhteistalolla kello 8-8.30. Yhteistalolla ja Läskilammella on myös kahvio toiminnassa.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät