-8.7 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Suomessa on kissakriisi – avun tarpeessa vuosittain vähintään 20000 kissaa

Suomessa on meneillään kiihtyvä kissakriisi. SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton arvion mukaan maassamme hylätään vähintään 20000 kissaa vuodessa.

Kissojen heitteillejättötapaukset ovat kasvussa. Ongelman taustalla on eläimen heikko arvo, leikkaamattomuus ja siitä aiheutuva kissapopulaatioiden syntyminen.

MAINOS

Kissakriisin ratkaisemiseksi ja kissan arvon nostamiseksi SEY lanseeraa yhdessä markkinointitoimisto Dinglen kanssa #MIAUtoo -kampanjan, jolla kerätään varoja kissojen auttamistyöhön.

Kissakriisin juuret ovat kesäkissailmiössä, joka on muuttunut Suomessa ympärivuotiseksi ongelmaksi. SEYn vapaaehtoisille eläinsuojeluneuvojilleen syyskuussa 2018 toteuttaman kyselyn mukaan kissojen heitteillejättötapaukset ovat viime vuosina lisääntyneet selvästi. Kissoihin liittyviä ilmoituksia tulee selvästi aikaisempaa enemmän.

– Tänä vuonna kissatilanne on räjähtänyt käsiin. Kissatapauksia on huomattavasti enemmän ja ne vaikuttavat olevan aikaisempaa vakavampia.

Kissoja hylätään ja jätetään heitteille todella paljon, mutta erityisesti luontoon syntyviä kissoja tulee SEYn vapaaehtoisten hoitoon yhä enemmän. – Aikaisempi arviomme on 20000 kissaa vuodessa, mutta määrä vaikuttaa olevan rajussa kasvussa, kertoo SEYn toiminnanjohtaja Kati Pulli.

Hylättyjen kissojen kohtalo on karu. Osa niistä kuolee luontoon, nälkään tai kylmyyteen syys- ja talvipakkasten myötä. Noin 10000 kissaa päätyy löytöeläintaloihin, mutta vain joka kymmenes löytökissa haetaan takaisin omaan kotiinsa.

Löytöeläintaloihin päätyneille kissoille yritetään etsiä uutta kotia, mutta osa joudutaan lopettamaan villiintyneisyyden, sairauksien tai tilanpuutteen takia.

– Kyseessä on koko Suomen kattava ongelma, jonka ytimessä on kissan vähäinen arvostus. Kissoja saa helposti ja ilmaiseksi. Jos ulkona kulkeva kissa häviää omille teilleen, sen tilalle on helppoa ottaa uusi eläin.

– Erityisen paha tilanne vaikuttaa olevan niillä seuduilla, joilla kissat liikkuvat leikkaamattomina vapaalla jalalla. Tällöin kissat saattavat lisääntyä niin, ettei omistaja edes tiedä kissanpennuista, kertoo Pulli.

Kissapopulaatiot kasvussa

SEYn eläinsuojeluneuvojia ja jäsenyhdistyksiä työllistävät erityisesti kissapopulaatiot, jotka ovat peräisin leikkaamattomista, ulkona liikkuvista kissoista.

Kissoja hylätään kylmästi, minkä lisäksi myös kissapopulaatiot työllistävät paljon.

Myös kissapopulaatioiden määrä on SEYn keräämien tietojen mukaan selvässä kasvussa. Puolivillien kissapopulaatioiden kissat ovat sisäsiittoisia, huonokuntoisia, täynnä loisia ja ne kärsivät Suomen kylmästä ilmastosta.

– Löytökissoja tulee koko ajan räjähdysmäisesti lisää. Ongelma ei paikannu vain tietylle alueelle Suomessa, vaan se ilmenee joka puolella. Esimerkiksi pienellä paikkakunnallamme Sastamalassa kissamäärät ovat viime vuoteen verrattuna lähestulkoon tuplaantuneet – kissoja on yksinkertaisesti liikaa suhteutettuna vastaanottopaikkoihin.

– Kissoja hylätään kylmästi, minkä lisäksi myös kissapopulaatiot työllistävät paljon. Yhdessä populaatiossa saattaa olla kymmeniä sisäsiittoisia, nälkiintyneitä ja sairauksien vaivaamia kissoja, kertoo SEYn eläinsuojeluneuvoja ja Kiikoisten löytöeläinpalvelun yrittäjä Mira Ekholm-Martikainen.

Kissaongelman kuriin saamiseksi kissan leikkaamisesta tulee tehdä käytäntö, niin maalla kuin kaupungissa. Leikatuista kissoista ei pääse syntymään kissapopulaatioita, sillä leikattuna kissat eivät pysty lisääntymään luonnossa valtoimenaan.

– Villiintyneitä aikuisia kissoja on vaikea sijoittaa uusiin koteihin, joten usein ne joudutaan valitettavasti lopettamaan. Siksi kissojen leikkauttaminen ympäri Suomen olisi erittäin tärkeää, jatkaa Ekholm-Martikainen.

Muutamalla paikkakunnalla onkin päästy hyviin tuloksiin, kun kissoja on järjestelmällisesti leikkautettu ja tunnistusmerkitty.

#MIAUtoo kampanjoi kissojen puolesta

SEY on tehnyt pitkään töitä kissatilanteen parantamiseksi. Tänä vuonna tilanne on poikkeuksellisen kärjistynyt.

Sen vuoksi SEY lanseeraa Eläinten viikon huipennuksena tänään 9.10. #MIAUtoo -kampanjan. Kampanjalla kerätään varoja kissojen auttamistyöhön.

– Haluamme nostaa #MIAUtoo:n avulla kissojen hädän esiin ja haastaa suomalaiset auttamaan. Kampanjan ytimessä on eläimen arvon nostaminen.

Jokainen suomalainen kissa on arvokas olento ja ansaitsee kodin, jossa siitä pidetään huolta. Kampanjalla keräämme varoja kissojen auttamiseksi läpi Suomen.

– Jaamme kerättyjä varoja jäsenyhdistyksillemme, joista ne ohjautuvat kissojen hoitoon ja leikkautuksiin, uusien kotien etsintätyöhön sekä valistus- ja tiedotustyöhön.

– Pienikin lahjoitus auttaa, sillä jo 50 eurolla pystymme leikkauttamaan yhden kodittoman kissan ja edesauttamaan sille uuden kodin löytymistä, Pulli kertoo.

– Toivottavasti suomalaiset havahtuvat kissojen ongelmalliseen tilanteeseen ja tekevät lahjoituksia, sillä tarvitsemme valtavasti apua kissakriisin selättämiseksi.

– Terveiden, hyvinvoivien kissojen ei kuulu joutua lopetettavaksi vain sen takia, ettei niillä ole tilaa löytöeläintaloissa. Kun saamme kissoja leikattua, kodin löytyminen on myös todennäköisempää, täydentää Ekholm-Martikainen.

Auta Suomen kissoja näin:

Kampanjaan voi osallistua lahjoittamalla pankkitunnuksilla osoitteessa kissakriisi.org, tai tekstiviestitse:

Lahjoita 50 euroa: Lähetä viesti KISSA50 numeroon 16155
Lahjoita 20 euroa: Lähetä viesti KISSA20 numeroon 16155
Lahjoita 10 euroa: Lähetä viesti KISSA10 numeroon 16155
Lahjoita 5 euroa: Lähetä viesti KISSA5 numeroon 16155

Kissakriisiä vastaan taistelu tietoisuutta levittämällä onnistuu myös sosiaalisen median kautta. Jos omistaa löytökissan, joka viettää nykyään kissanpäiviä uudessa kodissa, voi julkaista Instagramissa tai Facebookissa kuvan ja tarinan omasta pelastetusta kissastaan. Kuva merkitään #MIAUtoo-hashtagilla.

Tassutiimi auttaa paikallisesti

Paikallisesti kissojen asiaa voi auttaa Tassutiimin kautta.

Alajärven Tassutiimi ry:n tarkoituksena on kodittomista kissoista huolehtiminen ja uusien kotien löytäminen.

Toimintaa voit tukea maksamalla joko jäsenmaksun tai kannatusjäsenmaksun yhdistyksen tilille.

Jäsenmaksu 15,-
Perhejäsen 5,-
Kannatusjäsen 100,-

Tilinumero FI23 4924 0010 6364 83

Viestikenttään: Jäsenmaksu 2018 ja oma nimesi + sähköpostiosoiteesi.

Toimintaa voit myös tukea tekemällä yhdistykselle esimerkiksi ruokalahjoituksia ja tavaralahjoituksia.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät