Kellon siirtäminen talviaikaan antoi tunnin lisäaikaa liikunnalle.

Liikunnalle otettiin lisäaikaa Soinissa

Sunnuntaina siirryttiin jälleen talviaikaan, joten kellojen siirtämisestä tullut ”ylimääräinen” tunti oli oiva tapa käyttää liikkumiseen.

Kaunis aurinkoinen pakkassää houkutteli kuntoilijat liikkeelle. Soinissa yhteinen alkulämmittely pidettiin liikekeskuksen pihassa ja sen jälkeen kukin sai kiertää omaan tahtiin noin 3,5 kilometrin lenkin kuntoradalla.

Kunnostetun reitin varrella oli kymmenen kysymysrastia aivojumppaa varten. Lisäksi liikekeskuksen tiloissa oli tarjolla arvontaa, mehua ja pikkupurtavaa.

Kuntalaisilla oli mahdollisuus myös ilmaiseen kuntosaliharjoitteluun, sillä kello 13-15 välisenä aikana salilla pidettiin avoimet ovet. Tapahtumassa oli yhteensä 53 osallistujaa laajalta ikäjakaumalta.

Tapahtuman järjesti Soinin Silmu, Soinin kunta / Hyvinvointia Hyvästä Arjesta -hanke ja Soinin apteekki.

Rami Puro