Ruokaperunaa varastoissa 10 miljoonaa kiloa vähemmän kuin viime syksynä

Mainos[adrotate banner="3"]

Lokakuun puolivälissä maatilojen varastoissa oli ruoka- ja ruokateollisuusperunaa 194 miljoonaa kiloa, josta ruokaperunaa oli 160 miljoonaa kiloa.

Syksyyn 2017 verrattuna varastoissa oli kaikkiaan kaksi miljoonaa kiloa vähemmän perunaa, mutta ruokaperunan varastomäärä kutistui kymmenellä miljoonalla kilolla.

MAINOS

Kesä 2018 ei tuonut helpotusta haastaviin kasvukausiin. Vuoden 2017 sateet vaihtuivat kuivuuteen pakottaen viljelijät kastelutöihin. Kastelu lisäsi tuotantokustannuksia, mutta siitä huolimatta osa perunasadosta kärsi kuivuudesta.

– Kuivuus koetteli ennen kaikkea Varsinais-Suomea, Satakuntaa ja Hämettä, missä satotasot jäivät selvästi viime vuotta heikommiksi, kertoo yliaktuaari Anna-Kaisa Jaakkonen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Suomalaisten ruokaperunat tulevat Pohjanmaalta

Peruna-ala oli tänä kesänä 311 hehtaaria viimevuotista pienempi. Ala pieneni tasaisesti kaikkien ELY-keskusten alueilla. Eniten, eli 40 prosenttia, ruoka- ja ruokateollisuusperuna-ala kutistui Pohjois-Savossa.

Toisaalta päätuotantoalueilla Pohjanmaalla eli Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten alueella, satotaso oli edellisvuotta parempi. Pohjois-Pohjanmaalla sato nousi peräti 34 tonniin hehtaarilta.

Koko Suomessa perunan satotaso nousi hieman viime vuoden 30 tonnista 31 tonniin hehtaarilta. Kolmen Pohjanmaan ELY-keskuksen osuus koko Suomen ruokaperunavarastoista on 120 miljoonaa kiloa eli 75 prosenttia.

– Luken satotilaston elokuun lopun perunan satoarvio ennakoi 18 prosentin vähennystä perunasatoon. Näyttää kuitenkin siltä, että syksyn lisäkasvu korjasi ennustetta ylöspäin ja varsinkin perunan mukulakoon kasvu nosti satotasoa ylöspäin, arvio Jaakkonen.

Ruokaperuna laadukasta

Kuiva kesä tuotti laadukasta perunaa. Toki rupisuus ja iso mukulakoko lisäävät lajittelutappioita ja lämmin syksy vaikeuttaa varastojen jäähdytystä.

Tämän syksyn ruokaperunamäärä tarjoaa mahdollisuuksia myös myyntiin muualle Eurooppaan, koska satotaso on jäämässä siellä huonoksi ja hintataso on Suomea korkeampi.

Syyskuussa ruokaperunan tuottajahinta Suomessa oli 18,70 euroa sadalta kilolta eli alempi kuin vuoden 2017 syyskuussa, jolloin hinta oli 19,14 euroa sadalta kilolta.

Perunatilat vähenevät

Varastokyselyn kohdejoukko olivat ne ruoka- ja ruokateollisuusperunaa viljelevät tilat, joiden peruna-ala oli vähintään viisi hehtaaria.

Tällaisia tiloja oli 461 ja niiden ruoka- ja ruokateollisuusperuna-ala oli yhteensä 10 470 hehtaaria. Viime vuoteen verrattuna tilojen lukumäärä väheni 14:lla eli kolmella prosentilla. Ala väheni 411 hehtaarilla, vähennystä neljä prosenttia.

Keskimääräinen ruoka- ja ruokateollisuusperuna-ala oli 23 hehtaaria tilaa kohti. Tilastokyselyssä oli mukana puolet näistä tiloista. Vastausprosentti oli hyvä, 90.

Edellinen artikkeliAnkkureiden juoksukoulussa liikunnan iloa
Seuraava artikkeliVesisankarit-tapahtuma rantautuu Kuortaneen uimahalliin