Turvallinen lelu on paras joululahja

Mainos[adrotate banner="3"]

Lelukauppa elää tällä hetkellä vuoden kiireisintä aikaa. Leluhyllyillä pohditaan tulevina viikkoina kuumeisesti, mitä perheen pienimmät toivovat joululahjaksi tänä vuonna.

Mutta mistä tietää, että lelu on varmasti turvallinen?

MAINOS

Lelujen valvontaa tekevä Suomen Leluyhdistys ry kertoo, mitä leluostoksilla kannattaa ottaa huomioon. Lasten leluja ja tuotteita ei tarkasteta EU:ssa etukäteen, ja siksi valvontatyö lelualalla on erityisen tärkeää.

Valvontaa tarvitaan – leluja ei tarkasteta EU:ssa etukäteen

Lelun tärkein ominaisuus on turvallisuus, minkä vuoksi leluille on asetettu tiukkoja standardeja. Suomessa lelujen täytyy olla CE-merkittyjä, ja lisäksi valmistajat merkitsevät lelutuotteet ikärajoituksin ja -suosituksin.

Lasten leluja ja tuotteita ei kuitenkaan tarkasteta EU:ssa etukäteen, ja siksi valvontatyö lelualalla on erityisen tärkeää.

Syksyllä 2018 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes testasi muun muassa EU:n ulkopuolisten halpaverkkokauppojen leluja ja lastentarvikkeita huolestuttavin seurauksin: kaikki 17 testattua lelua, tuttia, tuttiketjua ja lastenvaatetta todettiin vaarallisiksi.

Testeissä esimerkiksi pienelle lapselle tarkoitetuista leluista irtosi pieniä osia, jotka aiheuttavat tukehtumisvaaran alle 3-vuotiaille, ja tuttien ilma-aukot osoittautuivat puutteellisiksi.

– Leluala vaatii kattavaa lakiasioiden tuntemusta, sillä lelujen pitää olla turvallisia ja laadukkaita. Suomen Leluyhdistyksen tehtävä on pysyä ajan hermolla ja jakaa tietoutta lelualan asioista ja lainsäädännöstä, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Riia Sandström.

Suomen Leluyhdistykseen kuuluu yli 30 lelujen valmistusta, tukkukauppaa, maahantuontia ja agentuuria harjoittavia yrityksiä. Yhdistyksen yksi tärkeimmistä tehtävistä on valvoa lelujen turvallisuutta.

Leluyhdistys seuraa muun muassa lelu- ja askartelutarvikkeiden tuotantoa, kauppaa, maahantuontia ja maastavientiä. Se antaa myös lausuntoja leluja koskevista laeista, asetuksista, standardeista ja muista säädöksistä.

Valvontayhteistyötä Tukesin kanssa

Lelut päätyvät lapsille, joten niiden osalta tärkeää selvittää kaikki mahdolliset vaaratekijät.

Leluista tutkitaan mekaanisia, fysikaalisia, kemiallisia, sähköisiä ja syttyvyyteen sekä hygieniaan liittyviä asioita. Suomessa leluja testaa Tullilaboratorio, jossa Leluyhdistys käy säännöllisesti vierailemassa.

Suomen Leluyhdistys tekee yhteistyötä myös Tukesin kanssa. Tukes on osa EU:n markkinavalvonnan verkostoa ja valvoo, täyttävätkö markkinoilla olevat lelut turvallisuusvaatimukset. Tukes kouluttaa Leluyhdistyksen jäseniä lelujen turvallisuudesta säännöllisesti.

Jos turvallisen joululahjan löytäminen perheen pienimmille tuottaa päänvaivaa, Suomen Leluyhdistys suosittelee tutustumaan Vuoden Lelu 2018 -voittajiin.

Raadin valitsemat lelut takaavat varmasti turvallisen leikin.
Lisäksi Leluyhdistyksen sivuilta löytyvät yhdistyksen jäsenet, joille kaikille lelujen turvallisuus on tärkeää.

Turvallisen lelun tunnusmerkit

Kankaiset lelut eivät saa olla syttymisherkkiä

Täytetyt lelut ovat pestäviä

Maalattujen lelujen maali on lyijytöntä

Askartelumateriaalit ovat myrkyttömiä

Ota huomioon alle 3-vuotiaan leluissa

Riittävän iso koko: halkaisijan oltava vähintään 3 cm, pituuden vähintään 6 cm (jos lelu mahtuu vessapaperirullan läpi, se ei ole sopiva)

Patterillisten lelujen kotelon tulee olla sellainen, ettei lapsi voi saada sitä auki (patterikotelo ruuvilla kiinni)

Kestää pureskelua

Ei teräviä kulmia, irtoavia osia tai kohtia, joihin pienet sormet voivat jäädä puristuksiin

Lelun naru on pidempi kuin 18 cm

Muistathan noudattaa aina ikärajoituksia ja -suosituksia

Edellinen artikkeliAlajärven syöpäosasto muisti aktiivejaan ansiomerkein
Seuraava artikkeliPentti Peltokangas avasi näyttelyn