1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Soinin yhtenäiskoulun 2.-3. luokkien joulumuistiaiset metsäneläimille

Eräänä joulukuisena aamuna saattoi nähdä vilaukselta pikkutonttujen kipittävän Hermannin polkua pitkin.

Soinin koululaiset tärkeällä asialla: tekemässä metsäneläimille joulua!

Kynttilälyhdyt valaisivat letkan edetessä vielä hämärässä metsässä kohti määränpäätään, Kaipaisen kämppää ja Kaihiharjua. Oltiin tärkeällä asialla, tekemässä metsäneläimille joulua.

MAINOS

Eläimiä varten oli edellispäivänä tuunattu vaivaisakkapiparkakkuja ja solmittu lyhteitä. Muistettiinpa muita retkeilijöitäkin kirjoittamalla hyvänmielen kirjeyllätyksiä heidän löydettäväkseen matkan varrelta.

Retki kuului Soinin yhtenäiskoulun 2.-3. luokkien Soini 150 vuotta -projektiin, jota varten kyseisten luokkien opettajat olivat saaneet apurahan Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahastolta.

Apuraha on mahdollistanut oppilaiden perinpohjaisen tutustuttamisen kotikuntansa.

Projektin puitteissa on mm. valloitettu Etelä-Pohjanmaan korkeimmat huiput ja kuljettu tarunhohtoisilla kunigaspaikoilla, on tutustuttu pitäjän historiaan ja soinilaisuuteen yleensä.

Tämän myötä oppilaiden juuret ovat kasvaneet yhä syvemmälle Soinin karuun ja soiseen maaperään.

Projektin tuotoksia, josta koottiin näyttely, on voinut ihastella esim. kunnan 150-vuotisjuhlassa, kirjastossa sekä itsenäisyyspäivä- ja joulujuhlissa.

Kuninkaanlähteen vaiheilla -video katsottiin kunnan itsenäisyyspäiväjuhlassa ja se toimitettiin myös joulumuistamisena päiväkodille sekä vanhainkodin asukkaita ilahduttamaan.

Mikäli haluat lisätä Soini-tietouttasi, käväise katsastamassa oppilaiden työn tuloksia täällä:
https://peda.net/soini/yhtenaiskoulu/luokat/2015/ap/soini-150-vuotta

Onpahan olemassa ku Lehtimäki ja Soini!

Minna- ja Elina -opettajat

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät