1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Otto Latvalalle mojova urheilijastipendi

Alajärven kaupunginhallitus on tehnyt päätöksen siitä, miten kaupunki muistaa Otto Latvalaa jääkiekon nuorten U20-maailmanmestaruudesta.

Suomen U20-maajoukkue eli Nuoret Leijonat voitti vuodenvaihteessa jääkiekon nuorten MM-kisoissa kultaa Kanadan Vancouverissa. Joukkueessa pelasi alajärveläislähtöinen Otto Latvala. Otto Latvala teki myös finaaliottelussa Suomen 2-0 johtomaalin.

MAINOS

Otto Latvalan vanhemmat asuvat edelleen Alajärvellä ja Otto itse pelaa tällä hetkellä HPK:n liigajoukkueen riveissä.

Alajärven kaupunki muistaa maailmanmestari Otto Latvalaa 5000 euron urheilijastipendillä. Kaupunki tulee lisäksi järjestämään erillisen tilaisuuden, jossa stipendi luovutetaan maailmanmestarille.

– Otton esimerkki osoittaa, että pienestäkin kaupungista on mahdollisuus ponnistaa pitkälle, kaupungin-johtaja Vesa Koivunen sanoo. Palkinto luovutetaan vasta myöhemmin keväällä, koska nyt liiga on vielä kesken eikä ole tiedossa, milloin Otto tulee Alajärvelle.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Joensuu sanoo, että Latvalan menestys kertoo osaltaan siitä hienosta urheiluvireestä, joka Alajärvellä on monissa seuroissa. – JPK on tehnyt pitkään kovaa ja ansiokasta työtä jääkiekon parissa, Joensuu kiitti.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät