Luonto-ja erämessuja odottavat innolla kunnanjohtaja Juha Viitasaari, Panda Trail -hankkeen Emilia Etula ja JPYP:n yritysneuvoja Pirkko Ylätalo.

Luonto- ja erämessut toukokuussa Soinissa

Vapun jälkeisenä lauantaina on eräväellä mahtava tilaisuus viettää innostava lauantaipäivä kiinnostavien aiheiden parissa Mikko ”Peltsi” Peltolan johdolla.

Soinin Luonto- ja erämessut järjestetään ensimmäistä kertaa 4.5. ja odotettavissa on erinomainen tapahtuma parhaaseen kevätaikaan.

Mikko ”Peltsi” Peltola, TV:stä tuttu luontomies, tulee mukaan Soinin luonto-ja erämessuille. Kuva: Sari Forsman.

Yksipäiväisten messujen ympärille ollaan rakentamassa koko viikonlopun kattavaa tapahtumaa. Messut ovat ilmaismessut ja ne järjestetään Soinin yhtenäiskoululla ja sen ympäristössä.

Messuja tähdittää Mikko Peltola, joka juonnon lisäksi pitää myös Luonto- ja eräaiheisen katsauksen. Peltsin juontajaparina messuyleisöä läpi tapahtumapäivän ohjaa hyvinvointialan yrittäjä Tiina Väliaho.

Messutapahtuma alkaa lauantaina aamupäivästä ja osastot ovat auki iltapäivään saakka.

Varsinaisten messujen jälkeen on vuorossa eräteemainen keskusteluseminaari.

Seminaarin puhujajisto ja tarkempi teema selviää kevättalven aikana, mutta asiaa on luvassa muun muassa metsästysharrastuksen tulevaisuudesta.

Lisäksi viikonlopun aikana tullaan järjestämään koko perheelle suunnattu retkeilytapahtuma Suomenselän ainutlaatuisissa maisemissa. Tarkoitus on myös saada iltaohjelmaa lauantaille.

Messuosastot ovat alkaneet täyttyä ja hyvät yhteistyökumppanit tuovat itsessäänkin monipuolisen kattauksen sisältöä metsästys-, retkeily- ja luontoharrastusten ympärille.

Esimerkiksi Ahti Huvila Oy mahdollistaa monipuolisen yhteistyöverkostonsa mukanaolon ja Cycli tuo esittelyyn pyöriä Soinin upeiden maastopyöräilyreittien kunniaksi. Myös Soinin metsästysseura toteuttaa ulkoalueella koko perheen toimintaa.

Ulkoalue onkin valjastettu messujen käyttöön. Myös kalastus pyritään ottamaan messuilla huomioon.

Osastojen myynti näytteilleasettajille on avattu. Messuosastojen hinnat vaihtelevat koon ja oheispalveluiden mukaan. Näytteilleasettajaksi voi ilmoittautua osoitteessa jpyp.fi.

Messujen järjestämisessä yhteistyökumppaneina ovat Metsähallituksen Eräluvat, Ahti Huvila Oy, Fillarikauppa Cycli, Ähtärin Matkailu Oy ja Alajärven Osuuspankki. Messut ovat osa Järvi-Pohjanmaan Yrityspalveluiden ylläpitämää Asumista ja hyvinvointia -messusarjaa.

– Soinissa messut on järjestetty viimeksi vuonna 2016. Viime vuonna Vimpelin messuilla tuli tämä idea mieleen nokipannukahvien äärellä.

– Nyt yleismessun teema on ensi kertaa vaihdettu tavoitteena toteuttaa kansallisesti kiinnostava messutapahtuma, kertovat kunnanjohtaja Juha Viitasaari ja JPYP:n yritysneuvoja Pirkko Ylätalo. Kävijätavoite on kevään messuille on 2500-3000 henkilöä.

Markkinoinnissa hyödynnetään Somea, yritysyhteisöjä ja alan julkaisuja. Myös Emilia Etula Panda Trail -hankkeesta on mukana messuvalmisteluissa.

Rami Puro