-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Nina Pärssinen otti ohjat Alajärven hallinnossa

Alajärven kaupungin hallintojohtajan saappaat on jälleen täytetty vakinaisella viranhaltijalla, kun Nina Pärssinen astui tehtävään alkuviikolla.

Pärssinen on monessa liemessä keitetty juristi, jolla on vahvuutta ja monipuolisuutta niin koulutuksen kuin työkokemuksenkin puolella.

MAINOS

Pärssinen on syntyisin Lahdesta ja lähtenyt sieltä opiskelemaan Helsinkiin. Valmistuttuaan juristiksi hän työskenteli asianajajana kymmenisen vuotta ja siirtyi sen jälkeen työnantajapuolelle erilaisiin edunvalvontatehtäviin.

Pärssinen onkin ollut mukana niin lainsäädännön valmistelussa kuin työehtosopimusneuvotteluissakin ja viimeiset neljä vuotta Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtajana.

Pääkaupunkiseudun pölyt Pärssinen päätti karistaa taakseen huomatessaan, että voi elää juuri siellä missä oikeasti haluaakin.

– Olen harrastanut saksanseisojia 90 -luvulta saakka ja viettänyt paljon aikaa Etelä-Pohjanmaalla erilaisten tapahtumien ja metsästysharrastukseni vuoksi, Pärssinen kertoo.

Mieltyminen täkäläisiin seutuihin johti siihen, että Pärssinen hankki noin vuosi sitten Tiistenjoelta talon, jota ajatteli eläkepaikakseen.

Kun Alajärvellä avautui hallintojohtajan paikka, alkoi Pärssinen miettiä, eikö elämää voisi jo nyt elää siellä, missä viihtyy? Niinpä hän teki ison elämänmuutoksen ja muutti koirineen Tiistenjoelle ja otti viran vastaan Alajärveltä.

Vaikka Alajärvi ei Pärssiselle ollut ennestään tuttu, niin maakunnassa hänellä on paljon ystäviä ja Uumajassa asuva avopuolisokin on nyt paljon lähempänä kuin ennen.

Välillä Pärssisen kodissa Tiistenjoella onkin hänen kahden oman koiransa kanssa kirmaamassa myös puolison kolme saksanseisojaa ja välillä myös ystävien koirat.

Ensivaikutelma Pärssisellä on Alajärvestä positiivinen. Kaupungin isot investoinnit liikuntaan ja infraan ovat vaikuttavia ja myös kaupungin elinkeinoelämä saa kiitosta. – Kehäkolmosen sisäpuolella on helppoa unohtaa, miten tärkeitä seutukuntien teollisuus ja työpaikat ovat.

Hallintojohtajan virkaa Alajärvellä on väliaikaisena hoitanut viimeisen vuoden ajan Sanna Matintupa, joka helmikuun alusta lukien alkaa hoitaa talouspäällikön sijaisuutta Järvi-Pohjanmaan perusturvassa.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät