-14 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija etsinnässä

Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija -kilpailu järjestetään pienen tauon jälkeen neljännen kerran tänä vuonna.

– Kilpailulla pyritään antamaan nostetta ja julkisuutta eteläpohjalaiselle kuvataiteelle sekä tuomaan esille uusia nuoria eteläpohjalaisia kuvataiteilijoita, kertoo kehittämissuunnittelija Tuija Ahola Etelä-Pohjanmaan liitosta.

MAINOS

Kilpailu on toteutettu aikaisemmin vuosina 2015–2017 ja saatujen hyvien kokemusten perusteella kilpailua on päätetty jatkaa. Kilpailu järjestetään jatkossa joka toinen vuosi.

Viime vuonna oli välivuosi ja kilpailun sijaan Seinäjoen taidehallilla järjestettiin aikaisempien kilpailujen finalistien yhteisnäyttely Meidän tarinoitamme – nuoria eteläpohjalaisia taiteilijoita. Näyttely on avoinna vielä 17. helmikuuta saakka.

Kilpailu pähkinänkuoressa

Kilpailuun voivat osallistua kaikki vuonna 1984 syntyneet tai sitä nuoremmat Etelä-Pohjanmaan maakunnassa asuvat tai sieltä kotoisin olevat kuvataiteilijat tai kuvataiteilijan ammattiin opiskelevat. Kilpailuun voi osallistua kaikilla kuvataidelajeilla.

Vuoden taiteilijan valitsee tuomaristo, jossa ovat jäseninä vs. museotoimenjohtaja Elina Alkio Nelimarkka-museo – Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseosta, museolehtori Kirsi-Maria Tuomisto Lapuan taidemuseosta, näyttelykoordinaattori Sanna Karimäki-Nuutinen Seinäjoen taidehallista sekä edustaja Pohjalaisesta taiteilijaliitosta. Myös yleisö voi äänestää kilpailussa oman suosikkinsa.

Kilpailu käydään kahdessa osassa. Tuomaristo valitsee osallistujista 3–6 finalistia kilpailuun lähetettyjen kuvien perusteella syyskuussa. Finalistien esittely ja heidän töidensä näyttely tulee Etelä-Pohjanmaan liiton verkkosivustolle ajalle 23.9.–27.10.

– Myös yleisö voi äänestää oman suosikkinsa kyseisellä verkkosivustolla tuona kyseisenä aikana, Ahola lisää.

Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija ja yleisön suosikki julkistetaan 31.10. Etelä-Pohjanmaan maakuntajuhlan yhteydessä.

Palkintona näyttely ja residenssi Nelimarkka-museossa

Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija -kilpailun voittaja saa palkinnoksi yhden kuukauden residenssimahdollisuuden Nelimarkka-museon – Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseon residenssissä Alajärvellä sekä näyttelyn Nelimarkka-museossa, näyttelykatalogin ja nettinäyttelyn Etelä-Pohjanmaan liiton verkkosivustolla kolmen kuukauden ajan.

Myös finalistit saavat palkinnoksi nettinäyttelyn Etelä-Pohjanmaan liiton verkkosivustolla 23.9.–27.10. välisenä aikana. Yleisön suosikki saa palkinnoksi oman nettinäyttelyn Etelä-Pohjanmaan liiton verkkosivustolla kolmen kuukauden ajan.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät