-7.7 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

Kolmannen sektorin väki foorumissa Soinissa

Seura- ja yhdistysväki kokoontui yhteiseen foorumiin Soinissa viime torstaina. Yhteisessä palaverissa kuultiin ja keskusteltiin ajankohtaisista asioista ja tulevista tapahtumista.

Tällainen foorumi on ollut koolla viimeksi noin vuosi sitten. Paikalla oli kolmisenkymmentä kolmannen sektorin aktiivia.

MAINOS
Kunnanjohtaja Juha Viitasaari, sivistysjohtaja Kati Tiala, liikuntasihteeri Janne Kujala ja kulttuuripuolen vastaava Suvi Hokkanen esittelivät ajankohtaisia asioita seuraväelle.

Kunnanjohtaja Juha Viitasaari pohjusti iltaa esittelemällä kunnan nettisivut ja niiden tärkeyden kunnan tapahtumien esittelyssä ja muutenkin imagotekijänä.

– Erilaisia hankkeita yhdistykset ovat hyödyntäneet mallikkaasti viime vuosina. Juuri nyt on Kuudestaan ry:n kautta hankehaku menossa, joten uusia hankkeita voi hakea järjestön kautta. Extreme -hankkeen kautta hankevetäjä Kari Laasala on auttamassa hankehaussa. Jos hanke on suurempi, siihen voidaan hakea rahoitusta suoraan ELY:ltä.

Ajankohtaisista hankkeista Esteetön luontopolku ja Vuorenmaan kehittäminen ovat päällimmäisinä tällä hetkellä.

Tulevista tapahtumista toukokuun ensimmäisen viikonlopun Luonto- ja erämessut ovat herättäneet kiinnostusta laajasti ympäri valtakunnan. Vapaaehtoiset seuratoimijat ovat tärkeässä roolissa tapahtuman järjestelyissä.

Liikuntasihteeri Janne Kujala toi esille kunnan myöntämien avustusten hakuperiaatteet.

– Muistakaa, että yleisavustusten hakuaika loppuu 15.3. Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntahauille on varattu budjetissa yhteensä 13000 euroa kuluvalle vuodelle. Kohdeavustukset myönnetään kuittia vastaan.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät