-9.3 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Esa Hauta-aho sai vastaanottaa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan mitalin

Alajärven kaupungilla liikuntapaikkojen hoitajana työskentelevä Esa Hauta-aho on saanut vastaanottaa Tasavallan presidentin hänelle myöntämän Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan mitalin.

Kaikkiaan jo liki 40 vuotta kaupungin palveluksessa ollut ”E.H.” ei ole koskaan tehnyt työtä mitaleita ansaitakseen, mutta sanoo sellaisen saatuaan arvostavansa sitä korkealle.

MAINOS

– Kyllä tämä on hieno luottamuksenosoitus kaupungilta, E.H. sanoo ja kiittää kaupunkia erinomaiseksi työnantajaksi, johon hän on aina ollut tyytyväinen.

Kiitosta E.H:lta saavat niin esimiehet kuin työkaveritkin. Hän on tullut aina hyvin juttuun kaikkien kanssa ja työnteko on ollut mieluisaa.

E.H. todella tekeekin työtä. Hän laskee tekevänsä työtä yleensä 10-12 tuntia päivässä, koska tykkää työelämästä. Hän on periaatteen mies, jonka mielestä liikuntapaikkojen pitää olla kunnossa lasten harrastaa, kerran sellaisia on tehty.

E.H. hoitaa kesäaikana pesäpallostadionin aluetta ja talvella luistelualueita. Ankkureiden toiminnassa hän on ollut mukana 14 -vuotiaasta, eli ei ihme että mies mieluusti pitää huolta siitä että pesäpallostadionilla kaikki on kunnossa.

Esa Hauta-aho on syntynyt Kurejoella ja asuu siellä edelleen. Kotona oli maataloutta ja pari lehmää ja siellä E.H. oppi kaiken työn olevan arvokasta ja että ilman työntekoa täällä ei eletä.

Nuorena miehenä hän lähti maatalouslomittajan töihin ja tykkäsi siitäkin kovasti. E.H. tapasi tuolloinkin olla töissä taloissa aamusta iltaan saakka käymättä välillä kotona, sillä ainahan maatalossa jotain työtä on tekemättä.

22 vuotta sitten tapahtuneen työtapaturman jälkeen E.H. siirrettiin liikuntapaikkahoitajan tehtävään. Se onkin ollut E.H:lle työ ja harrastus yhdessä ja juuri muuta mies ei harrastakaan.

Poikamiehellä on ollut mahdollisuus panostaa työntekoon ja vaikka hänellä nyt olisi mahdollisuus jäädä syksyllä eläkkeelle, niin eläkepäivistä ei tämä mies vielä haaveile!

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät