-9.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Pohjanmaan Pikavuoroon aikataulu-ja reittiuudistus

Linja-autoliikenne O. A. Aho Oy:n Pohjanmaan Pikavuoro liikennöidään huhtikuun alusta alkaen Kokkolasta Tampereelle sunnuntaisin ja perjantaisin.

Reitti kulkee Kokkolasta Vetelin ja Vimpelin kautta Alajärvelle ja Kuortaneelle sekä siitä Virtain sekä Ruoveden kautta Tampereelle.

MAINOS

Tampereelta eteenpäin on toimivat jatkoyhteydet esimerkiksi Helsinkiin, Hämeenlinnaan ja Turkuun. Jatkoyhteys mahdollisuuksista voi kysyä pikavuoron kuljettajalta ja ne löytyvät myös matkahuollon sivuilta.

Helsingistä Pohjanmaalle säilyy erinomainen yhteys perjantaisin ja jatkossa myös sunnuntaisin esimerkiksi Paunun Kampista kello 17.15 lähtevässä vuorossa.
Sopiva vaihtoaika Tampereella takaa sujuvan matkanteon.

Matkalipun koko matkalle, myös vaihtoyhteyksineen, voi ostaa ennakkoon netistä tai asemilta matkahuollon lipunmyynnistä tai vaihtoehtoisesti myös kuljettajalta kyytiin noustessa käteisellä tai pankkikortilla.

Viime marraskuussa tuli kuluneeksi 30 vuotta, kun Linja-autoliikenne Osmo Aho aloitti pikavuoroliikennöinnin Kokkolasta Pohjanmaan halki Tampereelle ja Helsinkiin.

Huhtikuun alusta voimaan tulevalla uudella aikataulu-ja ajopäivä muutoksella parannetaan perjantain ja erityisesti sunnuntain yhteyksiä etelän kaupungeista maakuntaan.

Aiemmin vuoro palveli lähinnä toisessa ajosuunnassaan etelän kaupunkeihin kohdistuvaa opiskelu-ja työmatkaliikennettä. Jatkossa pystymme vastaamaan entistä paremmin molempiin suuntiin kohdistuvaan matkustustarpeeseen.

Kokonaismatka-aika Tampereelle lyhenee, kun jatkossa puolen tunnin pysähdys Virroilla jää pois. Takaisin Pohjanmaalle vuoro palaa jo samana iltana Tampereelta kello 20.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät